Työkokeilu ja työhönvalmennus

Elo

Työkokeilu

Työkokeilu mahdollistaa työelämään paluun kevennetyllä työjärjestelyllä esimerkiksi pitkän sairauspoissaolon jälkeen. Se antaa mahdollisuuden palata työelämään kevennetyllä työajalla ja/tai tehtävillä joustavasti ja turvallisesti joko entisiin tehtäviisi tai uusiin muokattuihin tehtäviin joko entisen tai uuden työnantajan palveluksessa.

Liikkeelle kannattaa lähetä ottamalla yhteyttä työterveyshuoltoon tai sen puuttuessa muuhun hoitotahoon. Työterveyshuolto voi kutsua koolle työnantajan, työterveyshuollon ja työntekijän yhteispalaverin, jossa työkokeilun suunnittelu sujuu parhaiten. Yhteispalaverissa on hyvä sopia työkokeilun kestosta, sen alkamis- ja päättymisajankohdasta, työtehtävistä, työkokeilun seurannasta työterveyshuollossa sekä siitä, maksaako työnantaja työkokeilun ajalta palkkaa. Yhteispalaverista on hyvä tehdä muistio ja toimittaa se Eloon.

Jos työkokeilupaikan löytäminen tuntuu hankalalta, kannattaa sinun olla yhteydessä Elon kuntoutusasiantuntijoihin. Ennen työkokeilun käynnistymistä työntekijällä tulee olla Elon antama myönteinen päätös oikeudesta ammatilliseen kuntoutukseen.

  • Työkokeilu on työeläkekuntoutuksen käytetyin muoto.
  • Edellyttää myönteistä työeläkekuntoutuksen ennakkopäätöstä
  • Edellyttää työnantajan, kuntoutujan ja työeläkeyhtiö Elon allekirjoittamaa yhteistä sopimusta
  • Voi olla palkatonta tai palkallista
  • Työkokeilun kesto on tavallisimmin 2–3 kuukautta, mutta sitä voidaan jatkaa perustellusta syystä 6 kuukauteen saakka.
  • Työkokeilun aikana työaikasi voi vaihdella neljästä kahdeksaan tuntiin päivässä.
  • Tavoitteena on työajan nostaminen työkokeilun edetessä asteittain täyteen kahdeksaan tuntiin. Jos työkokeilun aikana ilmenee, ettei tehtävä ole soveltuva terveydentilallesi, voidaan työkokeilu keskeyttää.
  • Onnistumisen kannalta on tärkeää, että työterveyshuolto seuraa työkokeilusi onnistumista.
  • Työkokeilu uudessa työpaikassa voi tulla kyseeseen, jos työsuhteesi ei enää ole voimassa tai työnantajallasi ei ole mahdollisuutta tarjota terveydentilaasi soveltuvia tehtäviä.

Elo

Työhönvalmennus

Työhönvalmennusta käytetään yleensä tilanteissa, joissa työelämään paluu vaatii työkokeilua pidempikestoista perehtymistä ja opettelua uusiin tehtäviin. Työhönvalmennus on työkokeilua pidempi kestoisempia ja siihen voidaan tarpeen vaatiessa liittää ulkopuolista koulutusta tai kursseja.

Työkokeilun ja -valmennuksen hakeminen

Olet saanut päätöksen työeläkekuntoutuksesta: 

  • Ota yhteyttä työterveyshuoltoosi ja työnantajaasi, sovi työkokeilun kestosta ja seurannasta 
  • Ole yhteydessä Elon kuntoutusasiantuntijoihin ja ilmoita työkokeilusuunnitelmastasi tai täytä työkokeilusuunnitelmalomake verkkosivuillamme.
  • Jos työkokeilusuunnitelmasi on jo hyväksytty, voit täyttää ja allekirjoittaa yhdessä työnantajan kanssa työkokeilusopimuksen, joko palkattoman tai palkallisen ja lähettää Eloon. Linkki sopimuksiin >

Et ole saanut työeläkekuntoutuksen ennakkopäätöstä: 

Työkokeilun/valmennuksen aloittaminen

Kun olet saanut myönteisen päätöksen oikeudesta ammatilliseen kuntoutukseen ja työkokeilu/ -valmennussuunnitelmasi on hyväksytty, voit laatia työkokeilu/ -valmennussopimuksen työnantajan kanssa.

Sopimus on Elon, työnantajan ja kuntoutujan välinen ja siinä määritellään työkokeilun kesto sekä työnantajaa, työntekijää ja Eloa koskevat vastuut ja velvollisuudet.

Kun kaikkien allekirjoittama sopimus on saapunut Eloon, alkaa Elo maksaa kuntoutusrahaa työkokeilun/-valmennuksen alkamispäivästä eteenpäin. Jos olosuhteissasi tapahtuu työpaikkakuntoutuksen aikana muutoksia tai joudut olemaan esim. sairauden vuoksi yli viikon poissa työpaikaltasi, ole yhteydessä Eloon.

Taloudellinen tuki työpaikkakuntoutuksen aikana

Elo maksaa työpaikkakuntoutuksen ajalta työeläkelakien mukaista kuntoutusrahaa tai kuntoutustukea ja kuntoutuskorotusta joko työntekijälle tai työnantajalle.

Kun työkokeilu/valmennus on palkaton, kuntoutusraha maksetaan työntekijälle. Tällöin Elo vakuuttaa työntekijän työtapaturman varalta eikä työnantajalle koidu työkokeilusta kustannuksia.

Kun työkokeilu/valmennus on palkallinen, maksaa työnantaja sopimuksessa sovittua palkkaa koko työpaikkakuntoutuksen ajalta työntekijälle ja Elo maksaa työnantajalle työeläkelakien mukaisen kuntoutusrahan. Tällöin työnantajaa ja kuntoutujaa sitovat työsuhteen velvoitteet ja oikeudet. Työntekijälle kertyy vuosilomaa ja työnantaja vastaa lakisääteisistä maksuista ja vakuutuksista.

Jos kuntoutusetuus on suurempi kuin työnantajan maksama rahapalkka, maksetaan rahapalkan ja kuntoutusetuuden välinen erotus kuntoutujalle. Jos työnantajan maksama rahapalkka on työkokeilu- tai työhönvalmennussopimuksesta poiketen jonakin kalenterikuukautena pienempi kuin on sovittu, vastaa työnantaja palkan ja kuntoutusetuuden välisen erotuksen maksamisesta kuntoutujalle.

Kuntoutuskuluja kuten matkakuluja tai vieraalla paikkakunnalla toteutuvasta työkokeilusta aiheutuvia majoituskuluja korvataan Telan ohjeiden mukaan.

Muuta huomioitavaa

  • Kuntoutusrahan- ja kuntoutuskorotuksen maksupäivä on kuukauden ensimmäinen pankkipäivä.
  • Ilmoita kuntoutussuunnittelijalle, jos työkokeilu/valmennus keskeytyy, aloitus viivästyy tai olet estynyt menemään työkokeilu/valmennuspaikkaasi yli kahden viikon ajan. Aiheettomasti tai virheellisesti maksetut etuudet voidaan periä takaisin (TyEL 34 § ja 126 §).
  • Matkakorvauksia voit hakea etukäteen työkokeilun ajalle. Matkakustannusten maksamisesta lähetämme ilmoituksen, kun asia on käsitelty. 
  • Maksupäätöksen saatuasi kuntoutusrahan maksamiseen, tilinumeromuutoksiin ja verotukseen liittyvissä asioissa, voit olla yhteydessä työeläkeyhtiö Elon maksantaan puh 020 694 724. Voit tehdä tilinumeromuutokset, veroprosentin korotukset sekä osoitteenmuutokset myös sähköisesti eläkepalvelussa.

Työpaikkakuntoutuksen lomakkeet

Työkokeilusuunnitelma (pdf) >
Sopimus työkokeilusta (Elo maksaa etuuden) (pdf) >
Sopimus työkokeilusta (Työnantaja maksaa palkan) (pdf) >
Työntekijän tai kuntoutujan arvio työkokeilusta tai työhönvalmennuksesta (word) >
Työnantajan arvio työkokeilusta/työhönvalmennuksesta (word) >
Matka- ja majoituskorvaushakemus (word) >

Ohje lomakkeiden palauttamiseen >

 


Ota yhteyttä

Ennakkoneuvonta kuntoutusasioissa

020 694 726

Neuvonta kuntoutushakemuksen
tultua vireille

020 694 723

(ark. 8–16.30)


Toimita lomakkeet vaivattomasti Eloon

Toimita lomakkeet, liitteet ja muut dokumentit vaivattomasti ja turvallisesti Eloon eläkepalvelun kautta.   

Siirry Elon eläkepalveluun >

Liitteiden toimittaminen löytyy heti eläkepalvelun etusivulta. Palveluun kirjaudut verkkopankkitunnuksillasi.

Voit lähettää meille myös kirjepostia.  Elo maksaa postimaksun kun merkitset kirjekuoreen osoitteeksi:
Työeläkeyhtiö Elo
Tunnus 5010419
00003 VASTAUSLÄHETYS