Suoraan sisältöön

Opiskelijat ja nuoret

Rakennamme inhimillistä työelämää ja teemme työtä nuorten tulevaisuuden ja työelämätaitojen eteen. Meille on tärkeää, että voimme tarjota nuorille ensimmäisiä kosketuksia työelämään ja auttaa heitä kehittymään heidän omilla urapoluilla. 

Tuemme nuorten työelämätaitojen kehittymistä tarjoamalla nuorille esimerkiksi kesätöitä ja tekemällä oppilaitosyhteistöitä. Tämän lisäksi osallistumme aktiivisesti erilaisiin rekrytointitapahtumiin ja TET-päiviin ja järjestämme itse ohjelmaa, jossa nuorten on mahdollista tutustua työelämään.

Tällä sivulla

Kesätyöt ja harjoittelut Elolla

Lue lisää

Oppilaitosyhteistyöt

Lue lisää

Opinnäytteet

Lue lisää

Kesätyöt ja harjoittelut

Työllistämme vuosittain useita kymmeniä opiskelijoita Elolle kesätöihin. Tehtävät, joihin kesätyöntekijät palkataan vaihtelevat hieman vuosittain tarpeen mukaan. Pyrimme vuosittain tarjoamaan erilaisista opiskelutaustoista tuleville nuorille mahdollisuuden päästä työskentelemään oman alansa työtehtävien parissa. Tahdomme, että kesätyöntekijät saavan kesän aikana kannustusta, tukea ja vastuuta, jotta heidän on mahdollista kasvaa omalla urapolullaan.

Julkaisemme kesän 2026 kesätyöt alkuvuodesta, joten pidäthän sivujamme silmällä. 

Kesätyösesongin ulkopuolella palkkaamme opiskelijoita meille satunnaisesti harjoitteluun. Harjoittelu on oiva tapa saada työkokemusta ja päästä tutustumaan Elon toimintaan. Tiedotamme avoimista harjoittelupaikoista aina erikseen.   

Oppilaitosyhteistyöt

Oppilaitosyhteistöiden kautta ylläpidämme suhteita eri alojen tulevien osaajien kanssa. Viralliset oppilaitosyhteistyökumppanimme ovat Tampereen yliopiston vakuutustieteen opiskelijoiden ainejärjestö Tariffi ry, Helsingin yliopiston valtiotieteiden opiskelijoiden ainejärjestö Kannunvalajat ja Laurean Ammattikorkeakoulu. Tuemme oppilaitosyhteistyökumppaniemme toimintaa ja pyrimme siihen, että yhteistyön seurauksena opiskelijat saisivat eväitä työelämään siirtymistä varten. Järjestämme yhteistyökumppaneillemme esimerkiksi kursseja ja excursioita. 

Meihin voi olla yhteydessä, mikäli ainejärjestönne on kiinnostunut oppilaitosyhteistyöstä. Teemme mielellämme yhteistyötä myös muiden kuin virallisten yhteistyökumppaniemme kanssa. 

Opinnäytteet

Mahdollistamme opinnäytetyön tekemisen meille mielellämme, mikäli sen aihe sopii tarpeisiimme. Mikäli olet kiinnostunut opinnäytetyön tekemisestä Elolle, voit olla yhteydessä osoitteeseen rekrytointi@elo.fi.

Kesätyöntekijästä asiantuntijaksi

Lead Business Developerina työskentelevä Miina Rajakangas saapui Eloon kesätyöntekijänä, mutta työskentelee nyt asiantuntijatehtävissä. 
Miina-rajakangas-thumb
<noscript><iframe src="https://www.googletagmanager.com/ns.html?id=GTM-P23HWQ" height="0" width="0" style="display:none;visibility:hidden"></iframe></noscript>