Positiiviset tuotot onnistuneella hajautuksella – edessä alhaisempien tuottojen aikakausi

24.10.2018

Elon osavuosiraportti 1.1.–30.9.2018:

Positiiviset tuotot onnistuneella hajautuksella – edessä alhaisempien tuottojen aikakausi

Työeläkeyhtiö Elon sijoitustoiminnan tuotto tammi-syyskuussa oli 2,2 (6,1) prosenttia. Elon sijoitusten markkina-arvo oli syyskuun lopussa 23,7 (22,9) miljardia euroa. Vakavaraisuusaste oli 123,6 prosenttia ja vakavaraisuuspääoma 1,8-kertainen vakavaraisuusrajaan nähden.

– Huolimatta sijoitusmarkkinoiden suuresta epävarmuudesta ja yleisesti alhaisesta tuottotasosta, Elon tuotot olivat kuitenkin positiiviset onnistuneen hajautuksen ansiosta. Pitkän aikavälin tuotot ovat hyvät. Kuluva vakuutusten siirtovuosi on ollut ylivoimaisesti Elon historian paras, toteaa Elon toimitusjohtaja Satu Huber.

Viiden vuoden keskimääräinen nimellistuotto oli 5,7 prosenttia ja kymmenen vuoden keskimääräinen nimellistuotto oli 5,8 prosenttia. Viiden vuoden keskimääräinen reaalituotto oli 5,1 prosenttia ja kymmenen vuoden keskimääräinen reaalituotto oli 4,7 prosenttia.

Hyvä menestys asiakastyössä jatkui

Vuoden työeläkevakuutusten siirtokierrokset kasvattivat Elon TyEL-maksutuloa yli 43 (2,7) miljoonalla eurolla. Vakuutuksenottajilla on vuoden aikana neljänä ajankohtana mahdollisuus vaihtaa eläkeyhtiötä, kun edellisestä siirrosta on kulunut vähintään vuosi.

– Hyvä menestys asiakashankinnassa osoittaa, että Elon kehittämistoimet ja hyvä kumppaniyhteistyö tuottavat konkreettisia tuloksia, kertoo Huber.

Asiakastyytyväisyys eläkevakuuttamisessa on kehittynyt myönteisesti. Esimerkiksi 85 prosenttia asiakkaista antoi kiitettävän arvion palvelusta eläkekäsittelyn yhteydessä. Palautteista nousee esiin muun muassa tavoitettava ja henkilökohtainen asiakaspalvelu.

Vakuutuspalveluissa on panostettu vahvasti järjestelmien kehittämiseen ja automaatioon, mikä näkyy esimerkiksi vakuutushakemusten käsittelyn nopeudessa. Elossa vakuutettujen työntekijöiden ja yrittäjien kokonaismäärä oli raportointikauden lopussa kaiken kaikkiaan lähes puoli miljoonaa henkilöä. Elon eläkkeensaajia oli syyskuun lopussa 236 700.

Pääoma- ja reaalisijoitukset tuottivat parhaiten osakkeiden ohella

Syyskuun lopussa Elon sijoitusten arvo oli 23,7 (22,9) miljardia euroa. Sijoitusten tuotto oli 2,2 (6,1) prosenttia.

– Finanssikriisin jälkeiset vuodet ovat pääsääntöisesti olleet hyvien tuottojen vuosia elvyttävän rahapolitiikan ansiosta. Nyt on hyvä varautua selvästi alhaisempien tuottojen aikakauteen, toteaa Elon sijoitusjohtaja Hanna Hiidenpalo

Parhaiten alkuvuonna tuottivat pääomarahastosijoitukset, joiden tuotto vuoden alusta oli 11,8 prosenttia. Kiinteistösijoitusten tuotto jatkui vakaana ja oli 4,7 prosenttia vuoden alusta. Hedge-rahastojen tuottokehitys raportointikaudella oli positiivinen 3,4 prosenttia. Noteeratut osakkeet tuottivat 2,4 prosenttia ja korkosijoitukset –0,7 prosenttia.

– Raportointikaudella lähes kaikkien pääomaisuuslajien tuotto oli positiivinen. Listaamattomat pääoma- ja reaalisijoitukset tukivat tuottoja epävarmassa sijoitusympäristössä. Pääomasijoitukset olivat jälleen parhaiten tuottanut omaisuuslaji osakesijoitusten ohella, jatkaa Hiidenpalo. 

Vaikuttaminen vastuullisen sijoittamisen ytimessä

Elo päätti elokuun lopussa liittyä CDP:n (Carbon Disclosure Project) Investor Action Request -aloitteeseen, jonka avulla sijoittajien näkyvyys salkkuyhtiöiden tapaan hallita hiilipäästöjään ja energiatehokkuuttaan paranee. CDP on koonnut maailman kattavimman tietokannan esimerkiksi yritysten ja valtioiden raportoimia ympäristötietoja. Elo osallistui myös Investor Agendaan, joka on kehitetty globaalille sijoitusyhteisölle nopeuttamaan ja laajentamaan toimia, jotka ovat kriittisiä ilmastonmuutoksen torjumisessa.

Toimimme yhdessä globaalin sijoittajayhteisön kanssa ilmastonmuutoksen torjumiseksi. PRI (YK:n vastuullisen sijoittamisen periaatteet) arvioi lähes kaikki Elon omaisuusluokat parhaisiin kategorioihin.

Tavoitteemme on, että vuoteen 2025 mennessä yli puolella suorista osake- ja yrityslainasijoituksistamme olisi mitattavissa oleva positiivinen vaikutus ympäristöön tai yhteiskuntaan. Teimme raportointikaudella selvityksen suomalaisten yhtiöiden positiivisesta vaikutuksesta ympäristöön ja yhteiskuntaan. Selvityksessä mukana olleista Elon salkkuyhtiöistä puolella nähtiin olevan positiivinen ympäristö- ja/tai yhteiskunnallinen vaikutus tuotteidensa tai palveluidensa kautta. Yli kolmasosalla yhtiöistä on positiivinen ympäristövaikutus ja noin viidesosalla yhtiöistä positiivinen yhteiskunnallinen vaikutus.

Talous kasvaa kasvu hidastunut, inflaationäkymiä seurattava tarkasti

Kansainväliseen talouskehitykseen ja sen myötä sijoitusmarkkinoihin liittyy nyt poikkeuksellisia epävarmuuksia. Talous kasvaa, mutta kasvuvauhti on hidastunut ja kasvu maiden välillä on eriytymässä. Globaalin talouskasvun jatkuminen on nyt pitkälti Yhdysvaltain varassa. Yhdysvaltain keskuspankki on jatkanut maltillisesti rahapolitiikkansa kiristämistä ja Yhdysvalloissa kasvun ajurin paikan rahapolitiikan sijaan on ottanut elvyttävä finanssipolitiikka. Yhdysvaltojen inflaatiokehitystä on jatkossa seurattava tarkasti. Konsensusodotus vuoden 2018 globaalin talouden kasvuvauhdiksi on pysynyt 3,8 prosentissa, mikä on hieman korkeampi edelliseen vuoteen verrattuna.

Euroalueen kasvu näyttäisi olevan hidastumassa viime vuotisesta 2,4 prosentista noin 2 prosenttiin tänä vuonna. Suomen talouskehitys näyttää lähiaikoina hieman heikentyvältä, mutta kuitenkin kohtuulliselta ja loppuvuoden kasvuvauhti näyttäisi olevan noin 2 prosentin luokkaa.

Ekspansiivisen rahapolitiikan ansiosta eri omaisuusluokkiin on finanssikriisin jälkeisinä vuosina ohjautunut paljon rahaa ja riskillistenkin omaisuusluokkien tuotto-odotukset näyttävät matalammilta. Viime vuosien kehitys huomioiden on tulevina vuosina hyvä varautua selvästi aiempaa alhaisempien tuottojen aikakauteen, toteaa Hiidenpalo.

Raportointikauden jälkeen osakemarkkinoilla on tapahtunut selkeä suunnanmuutos. Osakkeiden hinnat ovat laskeneet ja markkinoiden volatiliteetti on noussut poliittisten riskien kasvaessa sekä markkinalikviditeetin kiristyttyä. Meneillään oleva tuloskausi on keskeisessä asemassa osakemarkkinoiden kehityksen kannalta.

Elon osavuosiraportti 1.1.– 30.9.2018 (pdf)

Elon osavuosiraportin esitys 1.1.– 30.9.2018 (pdf)

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Satu Huber, puh. 020 703 5811
Sijoitusjohtaja Hanna Hiidenpalo, puh. 020 703 5668
Talousjohtaja Sarianne Kirvesmäki, puh. 020 703 5134