Suurtyönantajan työkyvyttömyysmaksu

  • Työkyvyttömyysmaksu on osa TyEL-vakuutusmaksua.
  • Suurtyönantajalla työkyvyttömyysmaksun suuruuteen vaikuttavat sen työntekijöille myönnetyt uudet pysyvät työkyvyttömyyseläkkeet, yrityksen ikärakenne ja palkkasumma vuosittain määritettävän maksuluokan kautta.

  • Yritys voi vaikuttaa omiin maksuihinsa ennaltaehkäisevällä työkyvyttömyysriskin hallinnalla.

Työkyvyttömyyseläkeosa

Suurtyönantajalla TyEL-maksun työkyvyttömyyseläkeosaan vaikuttaa työsuhteittain laskettujen maksujen eli perusluokan maksun lisäksi maksuluokan mukainen maksu. Maksuluokan mukainen maksu saadaan kertomalla työsuhteittain laskettu perusluokan maksu työnantajan maksuluokan mukaisella kertoimella.

Työnantajalle ei lasketa maksuluokkaa, jos sen vuoden 2015 palkkasumma on korkeintaan 2 044 500 €. Maksuluokan mukaisen maksun osuus kasvaa tästä tasaisesti  siten, että työnantajan, jonka palkkasumma on vähintään 32 712 000 €, työkyvyttömyyseläkemaksu määräytyy kokonaan maksuluokan mukaan. Työnantajan palkkasumman kasvaessa perusluokan osuus vastaavasti pienenee.

Palkkasumman vaikutus

Maksuluokka

Maksuluokkia on yksitoista. Maksuluokka neljä on perusluokka. Se, mihin maksuluokkaan työnantaja kuuluu vuonna 2017, määräytyy työnantajan vuosien 2014 ja 2015 työkyvyttömyysriskisuhteiden perusteella. Kummankin vuoden riskisuhteet lasketaan vertaamalla kyseisenä vuonna työnantajan vakuutukseen myönnettyjen pysyvien työkyvyttömyys- ja osatyökyvyttömyyseläkkeiden eläkemenoa kyseiselle vuodelle laskettuun keskimääräiseen menoon. Jos esimerkiksi eläkkeiden aiheuttama meno on keskimääräistä menoa pienempi, on riskisuhde pienempi kuin yksi. Pienestä riskisuhteesta seuraa alhainen maksuluokka ja keskimääräistä matalampi työkyvyttömyyseläkeosa.

Työnantajan vastuu työkyvyttömyyseläkkeen eläkemenosta

Jokaiselle myönnettävälle työkyvyttömyyseläkkeelle määritetään eläketapahtumavuosi ja eläkemeno. Eläketapahtumavuosi on pääsääntöisesti se vuosi, jona eläkkeensaaja on sairastunut. Eläkemeno on raha, jolla varaudutaan työkyvyttömyyseläkkeen maksamiseen vanhuuseläkeikään asti. Sen suuruus riippuu eläkkeensaajan iästä ja ansioista.

Työnantajan vastuu eläkemenosta määräytyy eläketapahtumavuotta edeltävien kahden kalenterivuoden aikana eläkkeensaajalle maksettujen ansioiden perusteella, kun eläketapahtuma on vuonna 2007 tai sen jälkeen. Eläkemenosta vastaavat ne työnantajat, jotka ovat tänä aikana maksaneet eläkkeensaajalle palkkoja, jos maksetut palkat ylittävät laissa määrätyt rajamäärät. Eläkemeno jaetaan työnantajien kesken eläkkeensaajalle tarkasteluaikana maksettujen palkkojen suhteessa. Eläkemenoa ei veloiteta työnantajalta sellaisenaan, vaan se otetaan huomioon määrättäessä työnantajan maksuluokkaa.

Eläketapahtumavuosi ratkaisee, mitkä työnantajat vastaavat eläkemenosta. Eläkkeen myöntövuosi puolestaan ratkaisee, mihin vuosiin työkyvyttömyyseläkkeen kustannusvaikutus eli vaikutus maksuluokkaan kohdistuu.

Vastuunjako 2017

 

Esimerkki maksuluokan määräytymisestä 2017

 


Ota yhteyttä

Suuryrityksen työkyvyttömyysmaksuasiat

020 694 735

Ota yhteyttä verkkolomakkeella