Suoraan sisältöön
Valikko
Kirjaudu
Haku
Kieli
SV
EN

Elon osavuosiraportti 1.1.−31.3.2017: Elolla vahva alkuvuosi – sijoitustuotto 2,9 %

Osakemarkkinoiden positiivinen vire siivitti työeläkeyhtiö Elon erinomaiseen sijoitustulokseen. Sijoitukset tuottivat alkuvuoden aikana 2,9 prosenttia eli 627,6 miljoonaa euroa.

Sijoitusten markkina-arvo nousi vuoden alusta lähes miljardilla ja oli maaliskuun lopussa 22,4 miljardia euroa. Vakavaraisuus oli hyvällä tasolla. Vakavaraisuusaste eli eläkevarat suhteessa vastuuvelkaan olivat 125,7 prosenttia. Vakavaraisuusasema eli vakavaraisuuspääoma suhteessa vakavaraisuusrajaan oli 1,7.

- Olen tyytyväinen alkuvuoteemme. Onnistuimme sijoittamisessa erittäin hyvin ja työeläkeyhtiöiden välinen työeläkevakuutusten siirtoliikenne on osaltamme ollut positiivinen. Näin asema Suomen suosituimpana työeläkevakuuttajana vahvistui, kertoo Elon toimitusjohtaja Satu Huber.

Vuoden 2017 kahdella ensimmäisellä siirtokierroksella Elon maksutulo kasvoi yhteensä 7,8 miljoonalla eurolla.

Uusia eläkepäätöksiä tehtiin alkuvuonna 7486 kappaletta, joka on 17,6 prosenttia enemmän kuin vuonna 2016.

- Erityistä kiinnostusta herätti uusi eläkelaji, osittainen varhennettu vanhuuseläke, joita myönnettiin alkuvuonna 956 kappaletta. Luku on suuri, jos vertailuun ottaa uudistuksessa poistuneen osa-aikaeläkkeen, joita myönsimme koko viime vuoden aikana 600 kappaletta, jatkaa Huber.  

Noteeratut osakkeet tuottivat 6,8 prosenttia

Elon sijoitukset tuottivat vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana 2,9 prosenttia ja 627,6 miljoonaa euroa vahvan osakemarkkinan siivittäminä. Positiivinen tuottokehitys jatkui kaikissa omaisuusluokissa. Pääomaisuuslajeista osakkeet tuottivat 5,8 prosenttia, korkosijoitukset 0,9 prosenttia ja kiinteistösijoitukset 1,2 prosenttia.

Noteerattujen osakkeiden tuotto oli 6,8 prosenttia. Erityisen vahvasti tuottivat kehittyvien markkinoiden osakkeet. Sen sijaan eurooppalaisten ja yhdysvaltalaisten osakkeiden tuotto jäi jonkin verran jälkeen.

- Salkkumme maantieteellinen allokaatio oli hyvin hajautettu markkinatilanteeseen nähden, sanoo Elon sijoitusjohtaja Hanna Hiidenpalo.

Korkosijoituksista joukkovelkakirjalainojen tuotto oli reilun prosentin luokkaa. Nämä sijoitukset on hajautettu usealle markkinalle. Euroalueen ulkopuolisten valtiolainojen tuotto oli hyvä, kun korot laskivat vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Myös kehittyvien talouksien korkosijoitukset, erityisesti paikallisvaluutoissa noteeratut joukkolainat, tuottivat erinomaisesti ensimmäisellä kvartaalilla. 

Talouskasvussa valoa näkyvissä

Talouskasvu on nopeutunut alkuvuonna. Positiivisen kehityksen taustalla on useita tekijöitä. Kiinan viimevuotinen voimakas elvytys nosti talouden aktiviteettia. Samanaikaisesti erittäin elvyttävänä jatkunut OECD-alueen rahapolitiikka on tukenut kasvua.  Presidentti Trumpin mukanaan tuoma markkinaoptimismi on vahvistanut edelleen odotuksia Yhdysvaltojen talousnäkymistä.  Vastoin kohentuneita odotuksia, Yhdysvaltain talouskasvu on vuoden ensimmäisellä kvartaalilla kuitenkin jäämässä hyvin matalaksi, mahdollisesti jopa alle 1 %:n. 

- Yllättävintä on ollut euroalueen pirteä kasvu, joka on ennakkotietojen mukaan ollut jopa kahden prosentin luokkaa. Myös Suomen talous on kohentunut kansainvälisen nosteen mukana, kun sekä investoinnit että kulutuskysyntä ovat piristyneet, kertoo Hiidenpalo.

Kohentuneista kasvunäkymistä huolimatta inflaatio-odotukset ovat pysyneet alkuvuonna hyvin maltillisina.

- Matalina pysyvät inflaatio-odotukset pitävät rahapolitiikan näillä näkymin poikkeuksellisen elvyttävänä ainakin Euroopassa ja Japanissa. Yhdysvaltain keskuspankki on nostanut ohjauskorkoaan pari kertaa, mutta sielläkin korkojen nousutahti näyttää rauhalliselta, sanoo Hiidenpalo.

Lähiajan näkymät talouskehitykselle ovat kuluttajien ja yritysten luottamuskyselyjen perusteella verraten hyvät.  Markkinoiden hyvä alkuvuosi ja positiiviset tunnelmat ovat nyt pitkälti odotusten varassa.

Sijoitustuottojen kasvu vaatii talouksilta hyvien odotusten mukaista toteutumaa ja toisaalta edelleen suhteellisen elvyttävää rahapolitiikkaa, kertoo Hiidenpalo.

 

- Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elon osavuosikatsaus 1.1.−31.3.2017 (pdf) >

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Satu Huber, puh. 020 703 5811
Sijoitusjohtaja Hanna Hiidenpalo, puh. 020 703 5668
Talousjohtaja Sarianne Kirvesmäki, puh. 020 703 5134

Hae lisää luettavaa

<noscript><iframe src="https://www.googletagmanager.com/ns.html?id=GTM-P23HWQ" height="0" width="0" style="display:none;visibility:hidden"></iframe></noscript>