Suoraan sisältöön

Rukakeskus kasvaa vastuullisesti – Perheyritystä johdetaan jo toisessa polvessa

/ Artikkeli

Ville Aho
 
Rukakeskuksen toimitusjohtaja Ville Aho on tyytyväinen. Rukan laskettelukausi avattiin tänä syksynä säilölumen voimin ennätysaikaisin, jo toinen lokakuuta.

– On hienoa, että saimme keskuksen auki jälleen edellisvuotta aiemmin. Etenkin, kun laskukausi viime keväänä loppui lyhyeen poikkeustilan vuoksi. Olen päässyt jo itsekin rinteeseen, Aho iloitsee.

Aho on perheensä neljäs tuntureiden johdossa. Isä Juhani Aho osti Rukan vuonna 1973 ja Pyhän vuonna 1987. Vuonna 1999 tehtiin sukupolvenvaihdos, jonka jälkeen konsernin johdossa ovat työskennelleet Ahon isoveli Kari Jussi Aho ja isosisko Miia Porkkala. Ville Aho hyppäsi toimitusjohtajan saappaisiin vuonna 2013.

Toisen polven perheyrittäjän tavoitteena on kehittää yhtiötä ja toimia niin, että myös seuraavat sukupolvet saisivat nauttia lumisista talvista. – Perheyrityksen toimitusjohtajuus merkitsee minulle ennen kaikkea vastuuta. Pidän kestävän liiketoiminnan edistämistä ja ilmastonmuutoksen torjumista erittäin tärkeinä. Haluan kantaa vastuun ja osaltani varmistaa, että tulevatkin sukupolvet saavat kokea laskemisen riemun.

Tunturi veti puoleensa jo lapsena

Tunturit ovat olleet iso osa Ahon elämää pienestä pitäen. Rukalla Aho oppi 1-vuotiaana kävelemään, ja hiihtokeskuksessa hän otti myös ensimmäiset askeleensa kohti työelämää.

– Työskentelin 16-vuotiaana kevään ajan Rukan Ski Bistron tiskinurkassa ja blokkasin astioita pöydistä. Se oli oikein mukavaa hommaa ja opetti keskuksen arkea, Aho muistelee.

Missään vaiheessa ei ollut itsestään selvää, että Aho tulisi vakituisesti töihin perheyhtiöön. Kauppakorkeakoulusta valmistumisen jälkeen hän työskenteli muutaman vuoden Telecom Finlandilla, mutta työ isossa yhtiössä ei tuntunut omalta. Kun isosisko Miia vuonna 1999 pyysi mukaan kolmen kuukauden projektiin Rukalle, jäi Aho sille tielleen.

– Tulin aluksi mukaan valitsemaan uutta hissilippujärjestelmää. Siitä poiki erilaisia projekteja nettikaupassa, markkinoinnissa ja myynnissä. Suurin projekti oli Rukan kävelykylän rakentaminen, josta vastasin yhtiömme puolelta.

Kun Rukakeskuksen toimitusjohtajan paikka avautui vuonna 2013, Aho ilmoitti olevansa kiinnostunut. Yrityksessä on vuodesta 2010 saakka ollut perheen ulkopuolinen hallitus, eikä ollut selvää, että toimitusjohtaja tulisi perheen sisältä.

– Pestin vastaanottaminen oli jopa vähän pelottavaa, ja pohdin kovasti, onko minusta tehtävään. En ole kuitenkaan katunut hetkeäkään, että uskalsin ottaa silloin sen askeleen.

Ville Aho

Uuden rakentaminen inspiroi

Ahon toimitusjohtajakaudella sekä Ruka että Pyhä ovat jatkaneet vahvaa kasvuaan. Syksyllä 2019 Rukakeskus palkittiin valtakunnallisella yrittäjäpalkinnolla. Viime vuonna Ruka nousi markkinajohtajaksi Levin ohi, mikä oli keskukselle iso, strategiaankin asetettu tavoite.

Ahon aikaa yrityksen johdossa ovat leimanneet isot infrastruktuurihankkeet ja tuntureiden kehittäminen yhä ilmastoystävällisempään suuntaan.

– Uuden rakentaminen inspiroi minua, ja kehitys konkretisoituu uusissa hisseissä, rinteissä, hotelleissa ja palveluissa. Fyysisten puitteiden lisäksi pidän tärkeänä ympäristöohjelmaamme, jonka ansiosta Ruka ja Pyhä ovat nyt hiilineutraaleja laskettelukeskuksia.

Tuntureissa huomio on käännetty viime vuosina entistä enemmän laskeviin asiakkaisiin. Erityisesti sinne halutaan houkutella suomalaisia perheitä.

– Kaikki kehitys tähtää siihen, että meillä on entistä parempi laskea. Tavoitteistamme kovin on olla maailman paras hiihtokeskus perheille. Lappi on kansainvälistynyt kovaa tahtia, mutta me menemme vähän vastavirtaan. Linjasimme jo vuosia sitten kotimaiset perheet tärkeimmiksi asiakkaiksemme. Ajattelemme, että on myös kestävää kehitystä hakea asiakkaita läheltä.

Yksi tämän hetken tärkeimmistä kehityskohteista on ympärivuotisuus. Haasteellisen kevään jälkeen viime kesä oli Rukalle erityisen onnistunut ja osoitti kesäkauden potentiaalin.

– Saimme asiakkailta valtavan hyvää palautetta. Olisi ihan hullua olla hyödyntämättä kesäkaudellakin rakentamaamme kallista infraa, kuten hotelleja, ravintoloita, vuokraamoita ja hissejä, Aho sanoo.

Tähtäimessä ympärivuotiset työpaikat

Kesäkauden kehittämisessä tärkeä kannustin on mahdollisuus tarjota ympärivuotisia työpaikkoja. Ruka on yksi Kuusamon alueen suurimmista työnantajista, ja Aho näkee ympärivuotiset työpaikat myös osana yrityksen yhteiskuntavastuuta.

Rukakeskus Oy työllistää tällä hetkellä noin 250 työntekijää, joista 90 on vakituisia.

– Näen ympärivuotisten työpaikkojen tarjoamisen jo itseisarvona, mutta olisihan se meillekin helpompaa, ettei tarvitsisi käydä rekryrumbaa joka vuosi uudestaan läpi.

Rukan työntekijöitä yhdistää kiinnostus laskemiseen, mikä näkyy hyvässä yhteishengessä.

– Arvoihimme kuuluu innostus laskemiseen. Tarjoamme työntekijöille hyvät laskemiseen liittyvät henkilökuntaedut, ilmaiset kausikortit ja vuokravälineet. Pyrimme siihen, että henkilökunta käyttää keskuksen palveluita, tuntee ne ja on mukana niiden kehittämisessä.

Ville Aho

Lainassa seuraavalta sukupolvelta

Rukakeskus kuuluu Aho-Group yritysryhmään, jonka Ville Aho ja hänen neljä sisarustaan omistavat tasaosuuksin. Toisessa polvessa toimivan perheyrityksen vakaa tarkoitus on siirtää yritys eteenpäin kolmannelle polvelle.

– Perheyhtiötausta on meille tärkeä. Näkemyksemme on, että yhtiöt ovat vain lainassa seuraavalta sukupolvelta. Uskomme, että paras tae säilyä perheyhtiönä on herättää seuraavan sukupolven kiinnostus yhtiöihin, ja tietysti tehdä tulosta.

Perheyrityksen arkea leimaavat työn ilo ja merkityksellisyys.

– On motivoivaa jatkaa työtä, jonka isä on aloittanut ja me sisarukset jatkaneet jokainen omalla tavallamme. Yritykset ovat pärjänneet taloudellisesti hyvin, mutta sitäkin tärkeämpää meille on se, että sisarusten välit on pysyneet hyvinä, Aho summaa.

Lue myös Ville Ahon vinkit siihen, miten seuraava sukupolvi saadaan mukaan perheyrityksen toimintaan >

Tutustu myös näihin

<noscript><iframe src="https://www.googletagmanager.com/ns.html?id=GTM-P23HWQ" height="0" width="0" style="display:none;visibility:hidden"></iframe></noscript>