Suoraan sisältöön
Valikko
Kirjaudu
Haku
Kieli
SV
EN

Korona-ajan henkilöstöliikuntaa ja hyvinvointia

/ Artikkeli

Nuori nainen kuulokkeet päässä lumisessa luonnossa

Työeläkeyhtiö Elon ja Suomen Olympiakomitean yhteinen missio on edistää kaikkien työikäisten terveyttä ja hyvinvointia työpaikoilla. Yhteistyön keskeinen elementti on henkilöstöliikunta, jonka tilannetta selvitetään kahden vuoden välein toteutettavalla Henkilöstöliikuntabarometrilla. 

Henkilöstöliikuntabarometrin avulla on seurattu jo lähes 20 vuoden ajan, miten työnantajat tukevat henkilöstöliikuntaa ja miten palkansaajat tukea hyödyntävät. Viimeisin tutkimus on vuodelta 2019.

Lisääntynyt etätyö haastaa arkiliikuntaa

Henkilöstöliikuntabarometrin tulokset kertoivat vuonna 2019, että liikuntaedut ja työmatkaliikunta olivat henkilöstöliikunnan tärkeimpiä tukimuotoja. Korona on mullistanut monia asioita, myös liikkumista. Lisääntyneen etätyön myötä monien työmatkat ovat lyhentyneet muutamaan metriin. Myös liikuntaetuja on jäänyt käyttämättä liikuntapaikkojen suljettua oviaan. 

Valtion liikuntaneuvosto selvitti koronapandemian vaikutusta koko väestön liikuntaan viime vuonna. Työikäisillä työmatkaliikunta väheni, mutta liikunnan kokonaismäärä ei laskenut. Tutkimusjakson aikana 27.4.-13.8.2020 työmatkaliikuntaa korvattiin muulla liikunnalla. 

Elon ylilääkäri Liisamari Krüger on nähnyt vastaanotoillaan, että jatkuva istuminen ja kotitoimistojen huono ergonomia ovat lisänneet niska- ja hartiaseudun kiputiloja sekä selkäongelmia.

– Etätyötä tekevien kannattaisi nyt hyödyntää kaikki mahdollisuudet lyhyisiinkin liikuntataukoihin. Jopa muutamien minuuttien minitauot tai lyhyt happihyppely lounaan lomassa auttavat korjaamaan liiallisen istumisen haittoja, Krüger toteaa.

Elon markkinointijohtaja Joni Tikkanen näkee, että korona haastaa työyhteisöjä monella eri tavalla.

– Tämä aika vaatii työntekijöiltä paljon omaa aktiivisuutta monessa asiassa, liikunta mukaan lukien. Tilanne ei ole helppo myöskään johtamisen näkökulmasta. Kun korona rajoittaa kohtaamisia ja kommunikointi tapahtuu digitaalisesti, luontevaa keskustelua ei synny niin helposti kuin normaalioloissa. Esimiesten on vaikea pysyä kartalla henkilöstön hyvinvoinnista, Tikkanen sanoo.

Kun joku pyytäisi mukaan

Liikunnallisen elämäntavan erityisasiantuntija Matleena Livson Olympiakomiteasta toivoo, että jokaisella työpaikalla herättäisiin keskustelemaan työn tekemisen eri tavoista ja siitä, miten työn lomaan saisi enemmän liikettä.

– Kävelypalaveri nappikuulokkeet korvilla on erinomainen tapa yhdistää työ ja liikunta, jos työn luonne sen vain sallii. Ulkona liikkumisesta on tullut monen etätyöläisen henkireikä. Lenkkipoluilla ja hiihtoladuilla on melko helppo huolehtia turvaväleistä. Mikä estää meitä pyytämästä työkaveria virtuaalilenkille ulkoilemaan työpäivän päätteeksi tai sen lomassa? Henkilöstöliikuntabarometrissa on noussut selkeästi esiin, että moni lähtisi liikkeelle, jos joku pyytäisi. Eli nyt vaan rohkeasti pyytämään, Livson haastaa.

Henkilöstön liikuttamiseksi on tarjolla myös paljon erilaisia digitaalisia ratkaisuja, kuten taukoliikunta-applikaatioita. Henkilöstöliikuntabarometrin mukaan tällaisia ratkaisuja oli käytössä noin joka viidennessä työpaikassa vuonna 2019.

Tänä vuonna Henkilöstöliikuntabarometri toteutetaan Liikkuva aikuinen -ohjelman, Liikunnan aluejärjestöjen, Elon ja Olympiakomitean yhteistyönä.

– On todella mielenkiintoista selvittää, miten korona on vaikuttanut henkilöstöliikuntaan ja onko esimerkiksi digitaalisten taukoliikuntasovellusten käyttö lisääntynyt. Uusi tutkimus valmistuu syksyllä, joten sitten tiedämme enemmän, Livson ja Tikkanen toteavat.

– Sitä ennen: pysytään liikkeessä. Ei ole sattumaa, että parhaat ideat syntyvät usein jossain muualla kuin työpöydän ääressä. Kehon liikuttaminen pistää myös aivot liikkeelle, Livson muistuttaa.

Lisätietoja:

Suomen Olympiakomitea: erityisasiantuntija Matleena Livson, puh. 040 770 2924
Elo: markkinointijohtaja Joni Tikkanen, puh. 040 838 0822

Suomen Olympiakomitea on suomalaisten urheilun lajiliittojen kattojärjestö, jonka tarkoituksena on edistää liikuntaa, urheilua ja kansalaistoimintaa sekä vastata huippu-urheilun valtakunnallisesta johtamisesta ja kehittämisestä. Olympiakomitea valitsee myös Suomea edustavan joukkueen olympialaisiin sekä vastaa joukkueen toiminnasta olympialaisissa. www.olympiakomitea.fi

Elo on suuri suomalainen työeläkevakuuttaja. Suomalaisista yrityksistä joka kolmas ja yrittäjistä noin 40 prosenttia on valinnut Elon työeläkekumppanikseen. Vastaamme noin 477 000 työntekijän ja yrittäjän tulevista eläkkeistä, huolehdimme 240 000 eläkkeensaajasta ja noin 26 miljardin euron sijoitusomaisuudesta.

Hae lisää luettavaa

<noscript><iframe src="https://www.googletagmanager.com/ns.html?id=GTM-P23HWQ" height="0" width="0" style="display:none;visibility:hidden"></iframe></noscript>