Suoraan sisältöön
Valikko
Kirjaudu
Haku
Kieli
SV
EN

Sankaritarinat uupuneista eivät auta ketään

/ Blogi

Noora Poussu
 

Mediaan on viimeisen parin vuoden aikana ilmestynyt uudenlainen genre: uupuneiden sankaritarinat. Tarinoissa toistetaan hyvin pitkälti samaa kaavaa, jossa nuori, korkeasti koulutettu nainen saa unelmiensa työn ja etenee uraputkessa vauhdikkaasti, kunnes yhtenä aamuna ei jaksa nousta enää sängystä. Voimat loppuivat, itkettää, tärisyttää, sykkeet ovat koholla. Uupunut ihmettelee tarinassa ääneen, että miten tässä näin kävi. Sitten hän oivaltaa syyt uupumisensa taustalta: ”olin liian kunnianhimoinen”, ”halusin tehdä paljon työtä ja pidin työstäni aivan valtavasti”, ”en osannut asettaa omia rajoja”, ”en tunnistanut kehoni signaaleja liiallisesta kuormittumisesta”. Tässä kohtaa näitä tarinoita huokaan syvään. Huomaan, että tarina ei tee piristävää poikkeusta vakiintuneeseen kaavaan. Johtamista, esihenkilötyötä, yrityksen kulttuuria tai rakenteita ei mainita missään. Yksilö oli vääränlainen ja toimi väärin, siinä kaikki.

Tämän jälkeen tarinan kaaressa on käännekohta. Käännekohdassa uupuja reflektoi itseään ja omaa elämäänsä ja huomaa, että kaipaa elämäänsä muutoksen. Hän huomaa, ettei vaativa asiantuntijatyö enää täytä hänen toiveitaan. Se ei tuo merkityksellisyyttä elämään. Ajatus omaan, vanhaan työhön palaamisesta sairauspoissaolon jälkeen puistattaa. Hän tekee uravaihdoksen tai muun valtaisan, suuren elämänmuutoksen. Hän muuttaa Helsingin Kalliosta poro-oppaaksi Ivaloon, ryhtyy joogaohjaajaksi ja kirjoittaa kirjaa meditaation voimasta tai muuttaa vaativan harrastuksen perässä toiselle puolelle maapalloa. Tässä kohtaa tarinaa huokaan uudelleen. Kenelle näitä sankaritarinoita kirjoitetaan ja miksi?

Moni saattaa kohotella kulmakarvojaan ja ajatella, että olenpas minä ikävä ihminen, kun en osaa iloita siitä, että toinen ihminen on löytänyt itsensä ja elää nyt elämäänsä erilaisin ehdoin ja itsensä näköisesti. Siitä ei ole kyse. Mikä minua sitten nyppii? Avaan asiaa. 

Ensiksi, minua nyppii se, että näissä mediassa tuon tuosta julkaistavissa tarinoissa uupuminen kuvataan lähes poikkeuksetta yksilön ongelmana ja haitallisesti tarinan uupujana nähdään melkein aina nuorehko nainen. Miksi haluamme luoda yhteiskuntaamme ajatusta siitä, että nuoret naiset uupuvat?

Toinen asia, joka minua ottaa korvaan on se, että uupumistarina ei ole riittävän hyvä mediassa julkaistavaksi, jos sitäkin ei suoriteta. Näissä tarinoissa uupunut pystyy tekemään todella näyttäviä ratkaisuja, jotka vaativat usein valtavasti henkisiä ja jopa taloudellisiakin resursseja. Suurimmalla osalla uupumuksesta kärsivillä ei ole kumpaakaan. Haluammeko todella viestiä, että on väärin uuvuttu, jos sitä(kin) ei jaksa suorittaa? 

Kolmas asia, joka sankariuupujien tarinoista puuttuu, on työyhteisö. Uupuminen ei ole koskaan vain yksilön ongelma. Tämä fakta tarinoista puuttuu. Väistämättä jään pohtimaan, että opittiinkohan tästä onnettomasta tapahtumasta jotain myös työpaikalla? Kaikki näiden tarinoiden lukijat eivätkä myöskään kertojat välttämättä tiedä, että työnantajalla on Suomessa lain mukaan velvollisuus puuttua haitalliseen työkuormitukseen. Työkuormituksen hallinta ei siis ole vapaaehtoinen asia, jota tehdään työpaikoilla, jos ehditään. En väitä, että kaikkien tarinoiden uupujat tulisivat työpaikoilta, joissa ei välitetä ihmisistä. Kritisoin vain sitä, että median tarinoihin saakka tätä seikkaa ei jostain syystä nosteta.

Uupuneiden sankaritarinat tuskin tuovat lohtua uupumuksen partaalla olevalle lukijalle. Tarinat eivät anna aidosti varteenotettavia neuvoja juuri kenenkään tilanteeseen. Ne vahvistavat uupujan syyllisyyden tunnetta sillä ne korostavat, että vika on aina uupujassa itsessään. Tarinoissa ei myöskään kerrota sosiaaliturvan tuomista vaihtoehdoista, jotka ovat juuri sitä varten, että paniikkiratkaisuja ei tarvitse tehdä. Tarinat vievät huomion pois työpaikoilta, vaikka juuri siellä asiat tulisi korjata. 



Perehdy syvemmin aiheeseen Psykopodiaa-podcastin äärellä. Työeläkeyhtiö Elon työkykyjohtamisen kehittämispäälliköt Noora Poussu ja Päivi Pärkkä puhuvat psykologi Nina Lyytisen kanssa siitä, miten työpaikoilla voidaan rakentaa inhimillistä työkulttuuria ja tukea työhyvinvointia työuupumuksen sijaan. Kuuntele Psykopodiaa-podcastia Spotifyn kautta tai kirjoituksen alla olevalla playerilla.

Tutustu Elon verkkosivuilla työkykyjohtamisen työkalupakkiin. Se on luotu auttamaan sinua sekä työpaikkaasi työkykyjohtamisessa.Työkalupakkiin pääset tutustumaan Elon verkkosivuilla.

Noora Poussu

Noora Poussu

Kirjoittaja toimii työkykyjohtamisen kehittämispäällikkönä Elossa.

SInun täytyy hyväksyä iframe-evästeet käyttääkseni upotettua Spotifyn playeria

Hyväksy media-evasteet käyttääksesi Soptifyn playeria

Hae lisää luettavaa

<noscript><iframe src="https://www.googletagmanager.com/ns.html?id=GTM-P23HWQ" height="0" width="0" style="display:none;visibility:hidden"></iframe></noscript>