Suoraan sisältöön

Perhe-eläkkeet uudistuivat – avoleskille oikeus eläkkeeseen, lasteneläkkeisiin pidennyksiä

/ Artikkeli

Mies pohtii

 

Perhe-eläkelainsäädäntö uudistui työeläkkeiden osalta vuoden 2022 alussa. Suurimmat muutokset koskevat avopuolisoiden oikeutta leskeneläkkeeseen, lasten eläkeoikeuden pitenemistä sekä vuonna 1975 tai sen jälkeen syntyneiden leskien eläkkeiden määräaikaisuutta.

Mikä on muuttunut lain astuttua voimaan 1.1.2022?

Uuden lain myötä avopuolisoilla on tietyin edellytyksin oikeus leskeneläkkeeseen. Ennen vain aviopuolisoilla on voinut olla oikeus eläkkeeseen.

Jos lähiomainen on menehtynyt 1.1.2022 tai sen jälkeen ja puolisoilla on yhteinen, alle 18-vuotias lapsi, avopuolisolla voi olla oikeus eläkkeeseen. Lisäksi edellytyksenä on, että avopuolisoilla on takanaan vähintään 5 vuotta yhteistä asumista, joka on alkanut ennen edunjättäjän 65 vuoden iän täyttämistä.

Myös nuorimpien avioleskien eläkkeisiin on tullut muutoksia. Muutos koskee 1975 ja sen jälkeen syntyneitä leskiä, kun puoliso on menehtynyt 1.1.2022 tai sen jälkeen. 1975 ja sen jälkeen syntyneille leskeneläke muuttuu määräaikaiseksi: eläkettä maksetaan 10 vuotta tai kunnes nuorin lapsi on 18-vuotias. Määräaikaisuus ei kuitenkaan koske henkilöitä, jotka ovat tulleet leskiksi ennen vuoden 2022 vaihtumista.

Ketä muutokset eivät koske?

Jos puoliso on menehtynyt 31.12.2021 tai sitä ennen, myönnetään leskeneläke vanhan lain mukaisesti. Tällöin edellytetään vielä sitä, että puolisot ovat olleet avioliitossa.

Vanhan lain mukaan myönnettyihin leskeneläkkeisiin ei ole tullut uudistuksen yhteydessä muutosta. Vaikka leski olisi syntynyt vuoden 1975 jälkeen, hänen eläkkeensä on myönnetty toistaiseksi, koska edunjättäjä on kuollut ennen uuden lain voimaantuloa.

Leskeneläkkeen määräaikaisuus ei tule myöskään uuden lain myötä koskemaan leskiä, jotka ovat syntyneet vuonna 1974 tai sitä ennen. Heille myönnetään jatkossakin eläke toistaiseksi, vaikka edunjättäjä olisi kuollut vuoden 2022 puolella.

Minkälaisia muutoksia lapseneläkkeisiin on tullut?

Lapseneläkkeiden maksuaika on pidentynyt uuden lain myötä. Ennen lapseneläke päättyi 18-vuotiaana, nyt eläkettä maksetaan 20-vuotiaaksi asti. Lapsien ei tarvitse hakea pidennystä erikseen, vaan Elo antaa uuden päätöksen ilman erillistä hakemusta sellaisille lapseneläkkeen saajille, joilla maksuaika lain mukaan pitenee. Pidennys koskee siis myös sellaisia lapseneläkkeitä, jotka ovat olleet maksussa ennen uutta lakia, kunhan lapsi ei ole täyttänyt 18 vuotta ennen 1.1.2022.

Lapseneläkkeen määrä voi uuden päätöksen yhteydessä muuttua. Jos lapsi saa päätöksen, jossa eläkkeen määrä on muuttunut, kannattaa tarkistaa, onko tällä vaikutusta verotukseen. Uuden, päivitetyn verokortin vuodelle 2022 ehtii vielä toimittaa Eloon. Siinä vaiheessa, kun lapsi täyttää 18 vuotta, tulee täysi-ikäisen lapsen toimittaa Eloon tieto tilinumerosta, sillä eläkeasian hoitaminen siirtyy huoltajalta lapselle itselleen.

Miten perhe-eläkettä haetaan?

Perhe-eläkettä haetaan edunjättäjän eläkeyhtiöstä. Hakemus tulee siis toimittaa siihen yhtiöön, jossa menehtynyt henkilö on ollut vakuutettuna.

Lesken- ja lapseneläkettä haetaan eri hakemuksilla. Molemmat voi kuitenkin täyttää helposti Elon henkilöasiakkaan verkkopalvelussa. Hakemuksella voi hakea sekä Elosta myönnettävää työeläkettä että Kelan eläkettä, eli välitämme hakemuksen tarvittaessa eteenpäin myös Kelaan. Voit lukea lisää Kelan perhe-eläkkeestä Kelan sivuilta.

 

Tutustu myös näihin

<noscript><iframe src="https://www.googletagmanager.com/ns.html?id=GTM-P23HWQ" height="0" width="0" style="display:none;visibility:hidden"></iframe></noscript>