Suunnitteletko eläkkeelle jäämistä? Nämä neljä asiaa jokaisen tulisi ottaa huomioon
/ Artikkeli

Suomalaiset jäävät perinteisesti ahkerimmin eläkkeelle kesällä ja vuodenvaihteessa. Eläkkeelle siirtyminen tuo muutoksia paitsi toimeentuloon, myös sosiaalisiin suhteisiin ja elämänrytmiin. Elon eläkeneuvontapäällikkö Satu Saulivaara listaa neljä asiaa, jotka jokaisen eläkkeelle jäämistä suunnittelevan tulisi ottaa huomioon.
Testaa, miten pärjäät tulevalla eläkkeelläsi
– Jotta tulevan eläkkeen tasosta ei tarvitse yllättyä, kannattaa eläkkeen taso tarkastaa hyvissä ajoin. Kannustan myös kokeilemaan, miten tulevalla eläkkeellä tulee toimeen ja miten arkiset menot tulee katettua, sanoo Saulivaara.
Tulevan eläkkeen määrän voi tarkistaa oman työeläkeyhtiön verkkopalvelusta.
Jos eläkkeen taso yllättää kielteisesti, on yksi vaihtoehto jatkaa työntekoa pidempään kuin alimpaan eläkeikään tai jatkaa työskentelyä myös eläkkeen rinnalla. Vanhuuseläkkeellä voi työskennellä rajoituksetta.
Ota verotus huomioon
Moni yllättyy eläkkeensä verotuksen tasosta. Kun omaa eläkeaikaista toimeentuloa suunnittelee, kannattaa selvittää verotukselliset asiat huolella.
– Erityisesti asiakkaamme yllättyvät siitä, miten eläkkeellä ansaittua palkkaa verotetaan. Verohallinnon sivuilta löytyvä verolaskuri on hyvä apu verotuksen tason pohdinnassa, toteaa Saulivaara.
Puhu työnantajalle eläkkeelle jäämisestä tai halusta jatkaa töitä eläkeiässä
Työpaikalla kannattaa puhua avoimesti omista eläkesuunnitelmistaan. Se on järkevää sekä työnantajan että työntekijän kannalta. Työantajalle jää aikaa varautua eläkkeelle jäämiseen sekä osaamisen siirtämiseen mahdolliselle uudelle työntekijälle. Myös työntekijä hyötyy keskustelusta.
– Eläkkeelle jääminen konkretisoituu, kun asiasta puhuu ääneen. Myös siitä vaihtoehdosta, että työssä jatkaisi pidempään tai tekisi työtä eläkkeellä olemisen rinnalla kannattaa keskustella. Tämä vaihtoehto houkuttaa entistä useampia. Eläketurvakeskuksen tuoreen tutkimuksen mukaan jo kolmasosa 63–80-vuotiaista eläkeläisistä työskentelee tai on kiinnostunut työskentelemään vanhuuseläkkeellä. Tärkein työssäkäynnin motiivi on työn tarjoama mielenkiintoinen tekeminen, kertoo Saulivaara.
Eläkkeelle voi siirtyä useampaa eri reittiä. Suoraan alimmassa eläkeiässä, työuraa pidentämällä yli alimman eläkeiän tai hyödyntämällä osittaista vanhuuseläkettä ja sen avulla keventämällä työskentelyä jo ennen varsinaista vanhuuseläkettä.
Suunnittele ajankäyttöäsi eläkeaikana
Eläkkeelle jääminen tarkoittaa uutta elämänvaihetta myös ajankäytön kannalta. Siihen kannattaa varautua ja suunnitella, mistä harrastuksista löytää mielekästä tekemistä. Myös sosiaalisiin suhteisiin panostaminen on hyödyllistä.
– Osa ihmisistä ajattelee, että eläkkeellä oleminen on kuin lomailua. Näin ei ole, vaan arki tulee vastaan. Arkeen ja arkisiin murheisiin kannattaa varautua, sanoo Saulivaara.
Muutama fakta eläkkeelle jäämisestä:
- Eläkkeelle voi siirtyä useampaa eri reittiä: joko suoraan alimmassa eläkeiässä, työuraa pidentämällä yli alimman eläkeiän tai hyödyntämällä osittaista vanhuuseläkettä ja sen avulla keventämällä työskentelyä jo ennen varsinaista vanhuuseläkettä.
- Eläke ei ala itsestään, vaan sitä pitää hakea omasta eläkeyhtiöstä. Eläkettä kannattaa hakea viimeistään pari viikkoa ennen eläkkeelle jäämistä. Työsuhde tulee irtisanoa normaaleja irtisanomisaikoja noudattaen. Oman eläkeyhtiön voi selvittää työeläke.fi-sivuston kautta.