Suoraan sisältöön

On taas aika tarkastaa eläkeaarrearkkusi sisältö

/ Artikkeli

Mies kuulokkeet päässä

On oiva hetki muistuttaa, että ennen kuin pihapuusta lehti putoaa, tipahtaa postilaatikosta osalle meistä myös paperinen työeläkeote. Mutta kenelle?
 
Työeläkeote on eläkekertymän aarrearkku – tunne sen sisältö

Työeläkeote sisältää tiedot työsuhteista, yrittäjätoiminnasta ja etuuksista kertyneestä eläkkeestäsi. Sen tietojen oikeellisuuden tarkistaminen on meidän jokaisen omalla vastuulla. Tämä on erityisen tärkeää, sillä tulevat eläkkeet pohjautuvat juuri otteen tietoihin. Tiedot kannattaakin ehdottomasti tarkistaa säännöllisesti, esimerkiksi kerran vuodessa. 

Huomioi, että postitse saapuva paperinen työeläkeote sisältää työskentelytiedot vain kuluvalta ja kuudelta edeltävältä vuodelta. Sitä aiemmat tiedot eivät ole kuitenkaan kadonneet minnekään, vaan koko työeläkeotteen voi tarkastaa sähköisesti milloin tahansa oman työeläkeyhtiön verkkopalvelusta. 

Milloin kukakin saa työeläkeotteen?

Työeläkeote lähetetään postitse 17–69-vuotiaille Suomessa asuville henkilöille, jotka eivät vielä ole eläkkeellä ja työskentelevät yksityisellä alalla tai toimivat yrittäjänä. Se lähetään vakuutetuille joka kolmas vuosi. Otteen lähettää se työeläkeyhtiö, jossa työskentelysi on ollut vakuutettuna vuoden 2022 lopussa. Jos työskentelysi on päättynyt jo aikaisemmin, työeläkeotteen lähettää viimeisin sinut vakuuttanut yhtiö.

Kenelle työeläkeote lähetetään syksyllä 2023?

Elo postittaa työeläkeotteet vuonna 2023 elo- ja lokakuun välisenä aikana. Otteen saavat touko-elokuussa syntyneet. Vuonna 1962 tai aiemmin syntyneille Elo lähettää otteen vuosittain. Jos olet kuitenkin käynyt katsomassa sähköistä työeläkeotettasi kuluneen vuoden aikana, ei otetta postiteta sinulle. 

Paperi on vanhentunut jo saapuessaan – valitse sähköinen työeläkeote!

Vasta noin puolet suomalaisista tietää, että työeläkeyhtiöiden verkkopalveluista löytyy sähköinen työeläkeote. Tavoitteena on, että asia tulisi kaikille tutuksi. Viimeistään tämän artikkelin lukemalla olet siirtynyt eläketietäjien joukkoon – onneksi olkoon!

Sähköisessä työeläkeotteessa on useita hyviä puolia. Kuten todettua, se sisältää kaikki eläkettä kerryttäneet tietosi. Otteeseen pääsee tutustumaan verkossa milloin ja missä vain. Se on myös aina ajantasainen toisin kuin paperinen työeläkeote, joka vanhenee jo heti postitushetkellään. 

Sähköiselle työeläkeotteelle ansiotiedot päivittyvät noin kuukauden viiveellä. Kuluvan vuoden etuustiedot, esimerkiksi ansiosidonnainen työttömyyspäiväraha tai sairauspäiväraha, päivittyvät otteelle puolestaan seuraavan vuoden keväällä. 

Elossa vakuutettuna pääset tekemään helposti ja vaikka heti sähköisen työeläkeotteen valinnasta henkilöasiakkaan verkkopalvelussamme

Tutustu myös näihin

<noscript><iframe src="https://www.googletagmanager.com/ns.html?id=GTM-P23HWQ" height="0" width="0" style="display:none;visibility:hidden"></iframe></noscript>