Suoraan sisältöön

Talouden kasvu ja uudet näköalat – miten suunta käännetään?

/ Blogi / Työnantaja

Suomen talouden näkymät ovat nyt huonoimmat sitten finanssikriisin 2009. Talouden osalta Suomi jäi päättyvänä vuonna Euroopan heikoimmaksi totesi pääekonomistimme Tiina Helenius hiljattain Kauppalehdelle. Paljon on kiinni Euroopan keskuspankin korkopolitiikasta, josta ensimmäiset merkit saadaan maaliskuussa. Jos korot laskevat, inflaatio hidastuu ja vienti alkaa vetää, voi Suomen talouden notkahdus jäädä Heleniuksen mukaan lyhytaikaiseksi.

Suomalaisten yritysten tilanne on vaikea, mutta taivaanrannassa on valoa näkyvissä. Suomen Yrittäjät on arvioinut että pienten ja keskisuurten yritysten osalta aallonpohja olisi saavutettu ja vuoden 2024 toisella puoliskolla voisimme jo odottaa nousun merkkejä.

Elon asiakkaiden keskuudessa näkyy taloudellisen tilanteen jakaantuneisuus. Elon työnantaja-asiakkaiden kokonaispalkkasumma kasvoi yli 4 prosenttia vuoden 2023 aikana eikä merkittäviä muutoksia palkattujen työntekijöiden määrässä nähty. Toisaalla vuosi 2023 oli konkurssien osalta säännönmukaisesti edellisiä vuosia synkempi. Kokonaisuudessaan Elon asiakkaiden konkursseja nähtiin 38 prosenttia enemmän vuoteen 2022 verrattuna. Elon kannalta tilanne ei ole hälyttävä, vaan luku kertoo lähinnä yritysten vaikeasta tilanteesta sekä tietysti matalasta lähtötasosta. Kesän alussa nähtiin merkittävä konkurssipiikki, samoin loppuvuonna 2023. Alkuvuosi näyttää, milloin näemme käännöksen tässä trendissä. 

Tarvitsemme kipeästi uutta kasvua ja toimeliaisuutta

Talouden nousu ja uusi kasvu – tarvitsemme kipeästi tätä suunnanmuutosta. Suunta pitää saada käännettyä sekä luotava uusia visioita ja uskoa tulevaan. Kasvulla pääsemme ulos nykyisestä kriisistä ja toimeliaisuuden alennustilasta. Julkisessa keskustelussa kasvusta tahtoo unohtua se, missä kasvu todella syntyy. Se syntyy yrityksissä, joissa uskotaan tulevaisuuteen ja suotuisiin näkymiin, ja joissa investointeihin ja innovointiin suhtaudutaan olemassaolon kysymyksinä. 

Talouden nobelisti Paul Romerin sitaatti “A crisis is a terrible thing to waste” sopii hyvin aikaan, jossa elämme. Yritykset, jotka menestyvät vaikeissa tilanteissa, eivät suinkaan ole niitä, joilla ei ole koskaan ollut vaikeuksia, vaan niitä, jotka löytävät keinot voittaa haasteet ja tunnistavat uudet mahdollisuudet. Yksi tämän hetken isoista mahdollisuuksista on vihreä siirtymä ja investoinnit vihreään energiantuotantoon. Nämä panostukset ajavat ja tukevat kasvua Suomessa ja mikä on hienoa – investoinnit valuvat eri puolille maata.

McKinseyn arvion mukaan uusiutuvan energian tuotanto tuplaantuu Suomessa vuoteen 2040 mennessä. Meidän on kyettävä houkuttelemaan Suomeen investointeja ja varmistettava, että Suomessa valmistetaan korkean jalostusasteen tuotteita. Muuten on riski, että puhtaasta sähköstä tulee vientituotteemme, mikä tarkoittaa, että jalostusarvo syntyy muualle. Tässä onnistumisen edellytyksenä ovat ennen kaikkea korkea osaaminen, Suomen houkuttelevuus investointikohteena ja erilaisten resurssien hyvä saatavuus. Myös luottamusta ja uskoa parempaan tarvitaan. Ei ole mitään ylitsepääsemätöntä syytä, miksei Suomi nousisi myös tästä notkahduksesta ja löytäisi uusia kasvun avaimia. Näin olemme ennenkin onnistuneet tekemään.

Elo täyttää tänä vuonna 10 vuotta

Alkanut vuosi on Elolle merkittävä. Yhtiö täyttää 10 vuotta ja sen yhteydessä haluan lausua lämpimät kiitokset asiakkaillemme. Kiitos, että olette luottaneet meihin työelämän kumppanina ja työeläkevakuuttajana. Vuosikymmenessä olemme osoittaneet, että meillä on keskeinen paikka työeläkekentällä. Yrittäjistä noin 40 prosenttia ja suomalaisista yrityksistä lähes joka kolmas on luottanut asiansa meidän käsiimme. Tämä on meille elolaisille ylpeydenaihe. Meille on kunnia-asia hoitaa asiakkaan asiaa kuin omaamme. Juhlimme kymmenvuotista Eloa työn merkeissä, tehden sitä, mistä meidät parhaiten tunnetaan.

 
Calle_Pettersson_pikkukuva

Carl Pettersson

Kirjoittaja on Elon toimitusjohtaja.

Tutustu myös näihin

<noscript><iframe src="https://www.googletagmanager.com/ns.html?id=GTM-P23HWQ" height="0" width="0" style="display:none;visibility:hidden"></iframe></noscript>