Suoraan sisältöön

Tekoäly tulee myös eläkeyhtiöön

/ Blogi / Ajankohtaista Elosta

juha-sivonen

 

Teknologian kehittyminen on mahdollistanut merkittäviä kehitysaskeleita ihmisen historiassa. Radion, television, matkapuhelimen ja tietokoneen keksimistä seurasi tietoverkkojen kehittyminen ja sen myötä tietokoneiden välinen kommunikointi, jonka seurauksena syntyi internet.

 

Internet on mullistanut monia toimialoja mahdollistaen erilaisten digitaalisten palveluiden kehittämisen ja kokonaisten uusien toimialojen syntymisen. Tietokoneiden ja internetin myötä mahdollistui informaation muuttaminen dataksi ja pilvipalveluiden kehittymisen myötä datan tallentamisen pilveen, josta se on tehokkaasti hyödynnettävissä.

 

Datan hyödyntämisen kannalta olennainen asia on ollut tietoteknisten laitteiden laskentatehon merkittävä kasvaminen vuosien myötä. Tänä päivänä kuluttajalla taskussa oleva matkapuhelin olisi ollut 20 vuotta sitten 500 tehokkaimman supertietokoneen joukossa maailmassa. Vauhti on ollut päätä huimaava.

 

Tekoälyn hyödyntämisessä olennaista on yhteistyö

 

Valtava datan määrä, sen käytettävyys ja riittävä laskentatehon kasvu on mahdollistanut AI:n kehittymisen ja viimeisimpänä generatiivisen tekoälyn syntymisen. Tämän on ennustettu olevan vielä merkittävämpi asia kuin internetin synty.

 

Juuri nyt ollaan tilanteessa, jossa organisaatioiden tulisi pysähtyä. Kehitys tekoälyn ympärillä kulkee vauhdilla ja yritysten on tärkeää varmistaa, että siitä saadaan irti liiketoiminnallinen hyöty. Pienet kokeilut ja yksittäisten toteutusten testaaminen on hyvä tapa edetä.

 

Generatiivisen tekoälyn hyödyntäminen vaatii ennen kaikkea kahta asiaa: selkeää suuntaa ja tiivistä yhteistyötä liiketoiminta-, teknologia-, tietoturva-, tietosuoja- ja juridiikkaosaajien välillä. Eri alojen osaajat on tuotava yhteen ja varmistettava, että datan prosessointiin on olemassa tarvittavat tiedot, taidot ja ymmärrys esimerkiksi tietoturvaan liittyvissä kysymyksistä. Vain yhdessä tekemällä AI:sta on mahdollista saada tehoja irti.

 

Elossa tekoäly näkyy jo asiakastyössä

 

Meillä Elossa tekoälyn mahdollisuuksiin suhtaudutaan suurella mielenkiinnolla. Olemme käyttäneet jo useamman vuoden AI-ratkaisuja datalla johtamiseen, operatiivisen toiminnan tukemiseen ja sisäisten prosessien tukena. Perinteisessä eläkeyhtiön roolissa, esimerkiksi eläkkeiden myöntämisessä tekoäly on jo tukemassa päätösprosessissa, mutta itse päätöksen tekee aina ihminen.

 

Elon sijoitustoiminnassa AI:n vaikutuksia tutkitaan eri näkökulmista. Tarkastelua tehdään niin sijoituskohteena kuin myös apuvälineenä pidemmän aikavälin sijoitusympäristön muutosten tarkkailussa. Seuraamme aktiivisesti myös sovellutuksia, jotka ovat taustatyön apuna sijoitusprosessin eri vaiheissa.

 

Tekoäly tarjoaa paljon mahdollisuuksia myös asioinnin helpottamisessa. Jo paikkansa vakiinnuttanut Elon ChatBot kävi esimerkiksi vuonna 2023 26 000 keskustelua. Näistä 77 % botti hoiti loppuun asti, eli asiakas sai asiaansa tyydyttävän vastauksen ilman ihmiskontaktia. ChatBotin käyttäjistä 60 % antoi palvelusta myönteistä palautetta.

 

Asiantuntijatyössä tekoälyn käyttö lisääntyy, kun valmisohjelmistot kuten Microsoftin M365 Copilot edistyy. Tämänlaiset sovellukset tuovat tekoälyn toimistovälineisiin ja uskon, että ihmiset ottavat nämä apuvälineet sujuvasti käyttöön. Jokaisella työpaikalla on tärkeää varmistaa, että jokainen työntekijä saa mutkattoman alun välineiden käyttöön ja uuden oppimiseen panostetaan.

 

Tietoturva, vastuullisuus ja eettisyys isoja kysymyksiä

 

Eläkeyhtiön näkökulmasta korkea tietoturva- ja tietosuoja on perusedellytys kaikelle työllemme. Siksi käytämme erityistä harkintaa siihen, missä ja miten dataa käytetään ulkopuolisissa palveluissa.

 

Tekoälyn käytössä vastuullisuus- ja eettisyysnäkökulmat ovat erityisen huomion kohteena. Tätä tavoitetta tukee myös ajankohtainen EU:n AI-asetus, joka asettaa tekoälyn kehittäjille ja käyttäjille kokonaisvaltaisen ja sitovan säännöstön. Aika näyttää, otetaanko EU:n sääntelystä mallia muualla maailmassa. Toivoa soisi, jotta tekoälyn hyödyntäminen ja datan käyttö olisi mahdollisimman turvallista, mutta samalla varmistettaisiin, että tekoälyyn liittyvien innovaatioiden tekemiseen on riittävästi pelitilaa.

 

 

 

juha-sivonen

Juha Sivonen

Kirjoittaja toimii Elossa teknologiajohtajana.

Tutustu myös näihin

<noscript><iframe src="https://www.googletagmanager.com/ns.html?id=GTM-P23HWQ" height="0" width="0" style="display:none;visibility:hidden"></iframe></noscript>