Suoraan sisältöön

EU-poikkeus ja kilpailu

/ Blogi / Työeläkejärjestelmä

 

Viime aikoina on julkaistu useampi kirjoitus, joissa on pohdittu eläkejärjestelmän hajautusta (mm. Viherkenttä ja Valkonen). Lisäksi on tehty suora ehdotus siirtyä YEL-vakuutustoiminnan osalta monopoliin järjestelmän tehostamistarkoituksessa. Se olisi kohtuullisen erikoinen suuntaus, jossa kilpailun piirissä olevaa liiketoimintaa siirrettäisiin markkinatalousmaassa monopolin harjoittamaksi. Eläkejärjestelmässä otettaisiin mallia Vietnamin tai Kazakstanin kaltaisista maista. Monopoleihin liittyy myös se ongelma, ettei niissä ole mitään sisäistä mekanismia, joka tehostaisi niiden toimintaa, kun taas markkinataloudessa kilpailu a priori tehostaa toimintaa. Tätä kysymystä on artikkeleissa käsitelty kovin vähän ja lähinnä esitelty kilpailun aiheuttamia kustannuksia. Mikä pitää monopolin tehokkaana?

Kilpailun rajoittaminen on ongelmallista myös toisesta syystä. Kun Suomi liittyi Euroopan unioniin, se sai työeläkejärjestelmää koskevan ns. TEL-poikkeuksen. Silloiset työeläkeyhtiöt, jotka olivat ja ovat henkivakuutusyhtiöitä, pantiin luopumaan henkivakuutustoiminnasta, eli ns. vapaaehtoisista vakuutuksista. Myös lisäeläketuotteiden tarjoaminen kiellettiin samassa yhteydessä. Ne tuskin voisivat harjoittaa esim. Ruotsin rahastoeläkkeen tyyppistä toimintaa, koska Suomessa vastaavanlaista toimintaa harjoittavat jo henkivakuutusyhtiöt. Työeläkeyhtiöt eivät siis saaneet harjoittaa muuta vakuutustoimintaa kuin TEL:n ja YEL:n mukaista toimintaa. Työeläkeyhtiöillä on lainsäädännössä säädetty ja toimiluvissaan sanottu oikeus harjoittaa YEL-vakuutustoimintaa. Muuten sen harjoittaminen ei olisi mahdollistakaan.

EU-poikkeuksessa (ks. liite) on kuitenkin myös toinen kohta, jonka mukaan Suomen viranomaisten on sallittava muidenkin kuin nykyisten vakuutusyhtiöiden mahdollisuus harjoittaa kyseiseen poikkeukseen liittyvää toimintaa – esimerkiksi perustamalla uusi vakuutusyhtiö. Toisin sanoen työeläkevakuutustoiminnassa tulee sallia kilpailu ja itseasiassa EU jopa edellyttää sitä. Jos YEL-vakuuttaminen siirretään yhteen laitokseen, ei siinä enää ole kilpailua. Näyttäisi siltä, että EU-poikkeus kirjaimellisesti estää YEL-vakuutustoiminnan siirtämisen monopoliin, ellei nykyistä EU-poikkeusta aseteta kysymyksenalaiseksi. Voiko valtio toimia siten, että se tekee tyhjäksi sopimusvelvoitteet, joihin on aikaisemmin sitoutunut, neuvottelematta sopimuksia uudelleen? Huomioon on myös otettava, ettei esimerkiksi juuri aikaansaatua sijoitusuudistusta voisi olla olemassa ilman EU-poikkeusta, koska se tehtiin kotimaiseen eläkelainsäädäntöön.

Eläkeyhtiöiden välinen kilpailu markkinatalousmallin mukaisesti tosiasiassa tehostaa niiden toimintaa. Se on pannut yhtiöt parantamaan toimintojaan ja palveluitaan. Kilpailulla on hintansa ja se kannattaa maksaa. Pikemminkin kilpailua työeläkealalla olisi lisättävä, ei vähennettävä.

Mikko Karpoja

Kirjoittaja työskentelee Elossa vastuullisena vakuutusmatemaatikkona.

Tutustu myös näihin

<noscript><iframe src="https://www.googletagmanager.com/ns.html?id=GTM-P23HWQ" height="0" width="0" style="display:none;visibility:hidden"></iframe></noscript>
<noscript><img src="https://tracking.superlines.io?tid=sl_bt_n7ibi9ajj1nli4ca29cvmfp1vd93vldn" width="1" height="1" style="position:absolute;left:-9999px;visibility:hidden" alt=""></noscript>