Merenkulkua, inflaatiota ja korkotason muutosta

Hormuzin salmi on kapeimmillaan noin puolet Helsingin ja Tallinnan välisestä merimatkasta ja kahta kaistaa kulkevien tankkerien syvimmät laivaväylät vain muutamien kilometrien levyisiä. Iranin sodan puhjettua maaliskuun alussa paikallinen laivaliikenne on romahtanut murto-osaan normaalista. Raakaöljyn, nestemäisen maakaasun, lannoitteiden ja heliumin kuljetukset ovat tyssänneet täysin ja se on näkynyt hintojen voimakkaana nousuna.

Energian ja raaka-aineiden hintojen nousun kerrannaisvaikutukset muihin hyödykkeisiin ja lopulta kuluttajahintoihin ovat tähän mennessä vasta osittain nähtävissä. Historia kuitenkin osoittaa, että vähänkään pysyvämpi energian hinnan nousu välittyy väistämättä logistiikkaan, teollisuuteen, elintarvikeketjuihin ja palveluihin. Tuottajahinnat ja kuluttajahinnat nousevat viiveellä, mutta nousua on vaikea pysäyttää.  

Suurista talousalueista Eurooppa ja Japani ovat erityisen riippuvaisia tuontienergiasta. Haavoittuvimpien maiden joukossa on myös useita köyhiä maita Aasiassa ja Afrikassa, joille lannoitteiden kallistuminen voi aiheuttaa ruokakriisin. Yhdysvaltojen asema on selvästi vahvempi, mutta sekään ei ole immuuni globaalille hintamekanismille. 

Sodan alettua monet valtiot käynnistivät välittömästi tukitoimet energian hinnannousun lieventämiseksi. Lyhyellä aikavälillä nämä ovat poliittisesti helppoja ja kuluttajien kannalta ymmärrettäviä ratkaisuja. Välitöntä kustannusvaikutusta bensapumpulla tasataan ja ostovoimaa suojataan. Ongelmat siirtyvät kuitenkin pidemmälle aikavälille. Tukitoimet lisäävät julkista velkaantumista ja hintasäännöstely tunnetusti vääristää vapaata markkinahinnoittelua ja heikentää yleistä hyvinvointia.

Jos Lähi-Idän kriisi pitkittyy, edessä ei välttämättä ole pelkkä inflaatioshokki vaan todellinen raaka-ainepula. Öljyä, kaasua tai heliumia ei voi luoda tyhjästä likviditeettiä lisäämällä ja keskuspankkitaseita paisuttamalla. Seteleitä voi printata, molekyylejä ei.

Vähänkään merkittävämpi inflaation ja inflaatio-odotusten nousu pakottaisi keskuspankit kiristämään rahapolitiikkaansa. Pandemian jälkeisessä inflaation torjunnassa keskuspankit olivat aivan liian hitaita reagoinnissaan. Oman uskottavuutensa kannalta tätä virhettä ei ole varaa toistaa. Uskottavuus on jo valmiiksi koetuksella, sillä esimerkiksi Yhdysvalloissa inflaatio ei ole viimeiseen viiteen vuoteen laskenut takaisin keskuspankin tavoitetasolle, mutta korkoja on laskettu siitäkin huolimatta. 

Ennemmin tai myöhemmin tämäkin kriisi kuitenkin väistyy, mutta talouteen jää perinnöksi enemmän velkaa ja mahdollisesti korkeampi riskipreemio korkojen osalta. On täysin mahdollista, että korkotason pitkän aikavälin trendi on nouseva – tai ainakin pysyvästi korkeampien korkojen ja sitkeämmän inflaation ympäristö kuin mihin viime vuosikymmenellä totuttiin. Oaktree Capitalin perustaja Howard Marks on kuvannut kerran muutamassa vuosikymmenessä tapahtuvaa sijoitusympäristön muutosta termillä ”Sea Change”. Tämänkertainen muutos liittyisi hänen mukaansa nimenomaan matalan korkotason ja helpon rahan aikakauden päättymiseen. Juuri nyt sea change tuntuu erityisen osuvalta, kun kaikkien katseet ovat Hormuzin salmen tapahtumissa.