Suoraan sisältöön

TyEL-vakuutusmaksun asiakashyvitysten säännöt muuttuvat

Elolle on erityisen tärkeää, että olemme tukemassa yritysten kasvumahdollisuuksia ja näin autamme työllistymistä. Jaamme toimintamme tehokkuudesta syntyneen hoitokustannusylijäämän oikeudenmukaisesti niille asiakkaillemme, jotka siihen vaikuttavat. 

Sääntöjen uudistus merkitsee sitä, että asiakashyvitysten kokonaismäärä kasvaa ja hyvitykset jaetaan yhtiökohtaisten perusteiden mukaan. 

Asiakashyvitysten kokonaismäärä kasvaa

Asiakashyvitys on asiakkaalle siirrettävä osuus työeläkeyhtiön tuloksesta. Työeläkeyhtiön vakavaraisuus ja toiminnan tehokkuus vaikuttavat asiakashyvitysten suuruuteen. Uudistuksen ansiosta työeläkeyhtiö voi siirtää hyvityksiin koko hoitokustannusylijäämänsä. Muutos vaikuttaa asiakashyvitysten määrään jo ensi vuonna. 

─ Asiakashyvitysten kokonaismäärä kasvaa, sillä toimintamme tehokkuus vaikuttaa nyt entistä suoremmin asiakashyvitysten määrään, kertoo Elon vakuutusteknisen asiakaspalvelun päällikkö Sanna Laakso. 

Elon asiakkaana saat oikeudenmukaisen asiakashyvityksen

Uudistuksen myötä työeläkeyhtiöt ovat määrittäneet hyvitysten jakoon yhtiökohtaiset perusteet ottaen huomioon sosiaali- ja terveysministeriön antamat reunaehdot. Aiemmin periaatteet ovat olleet kaikilla yhtiöillä samat. Uudistus vaikuttaa ensimmäisen kerran vuoden 2019 asiakashyvityksiin. 

Elon hyvitysperusteiden lähtökohtana on oikeudenmukaisuus. Jaamme toimintamme tehokkuudesta syntyneen hoitokustannusylijäämän niille asiakkaillemme, jotka siihen ovat vaikuttaneet ja huomioimme vakavaraisuudesta syntyneen ylijäämän jaossa asiakkaamme koko asiakashistorian. Palkitsemme edelleen pitkäaikaisia asiakkaitamme, mutta uudistuksen myötä hyvitykset kertyvät aiempaa nopeammin uudemmille ja kasvaville asiakkaillemme. Näin ollen asiakkaamme saavat kilpailukykyiset hyvitykset myös jatkossa.

Tutustu myös näihin

<noscript><iframe src="https://www.googletagmanager.com/ns.html?id=GTM-P23HWQ" height="0" width="0" style="display:none;visibility:hidden"></iframe></noscript>
<noscript><img src="https://tracking.superlines.io?tid=sl_bt_n7ibi9ajj1nli4ca29cvmfp1vd93vldn" width="1" height="1" style="position:absolute;left:-9999px;visibility:hidden" alt=""></noscript>