Elo on sijoittanut satoihin kotimaisiin kasvuyrityksiin
/ Uutinen / Sijoitustoiminta

Elo on aktiivisin yksityinen sijoittaja suomalaisessa kasvuyritysmarkkinassa. Kappalemääriä tarkasteltaessa olemme mukana kotimaisissa sijoitusrahastoissa enemmän kuin mikään muu eläkeyhtiö. Sijoittajana toimimme yli 60 kotimaisessa pääomasijoitusrahastossa, ja sijoitussitoumusten yhteismäärä ylittää puoli miljardia euroa.
Sijoitussitoumukset viimeisen kymmenen vuoden aikana vastaavat noin 5–6 prosenttia kaikista kotimaisten pääomasijoitusrahastojen keräämistä pääomista. Näin suuren määrän sijoittaminen ei olisi mahdollista ilman toimivaa ekosysteemiä ja yhteistyötä muiden sijoittajien kanssa. Olemme myös kasvattaneet aktiivisuutta suoraan suomalaisiin listaamattomiin yrityksiin sijoittamisessa.
Mitä etua on siitä, että sijoituksia kasvuyrityksiin on tehty jo kymmenen vuoden ajan?
− Suomalaisiin kasvurahastoihin sijoittaminen on tuonut laajan ymmärryksen pääomasijoitusmarkkinasta. Tunnemme hyvin alan toimijat ja heidän sijoitushistoriansa. Tällä on suuri merkitys, kun valitsemme rahastoja salkkuumme, kertoo Elon salkunhoitaja Simo Liettilä.
Myös kansainvälisen markkinan ymmärtäminen, ja etenkin verkostot, ovat tärkeitä sijoittajalle. Kotimaisiin pääomarahastoihin kerätään varoja Suomen rajojen ulkopuolelta ja kansainvälistä pääomaa tarvitaan jatkossakin takaamaan riittävän kokoiset rahastot. On helpompi vakuuttaa mukaan kansainväliset sijoittajat, kun kotimaiset tahot ovat jo sijoittaneet rahastoihin.
− Pelkästään kotimaisin voimin emme voi kasvattaa pääomasijoitusmarkkinaa, vaan tarvitsemme kansainväliset rahastosijoittajat mukaan, vahvistaa Liettilä.
Myös sijoittajat tarvitsevat rohkeutta
− Listaamattomiin kasvuyrityksiin sijoittaminen on alkanut kiinnostaa muitakin. Enkä ihmettele, koska tuotot ovat olleet erinomaiset verrattuna listamarkkinaan. Sekä kasvuyrityksiin sijoittavat rahastot että kasvuyritykset tarvitsevat yhä enemmän pitkäjänteisiä sijoittajia, joten mukaan kyllä mahtuu, kertoo Elon osakesijoituksista vastaava johtaja Niko Syrjänen.
Kotimainen pääomamarkkina on vielä kehitysvaiheessa. Suomessa on edelleen vähemmän kansainvälisille markkinoille tähtääviä yrityksiä, mutta selvää piristymistä on havaittavissa. Tarvitaan rohkeutta ryhtyä sijoittajaksi yritysten varhaisessa kehitysvaiheessa, kun varmuutta yrityksen menestymisestä ei vielä ole.
− Teemme Elossa aiempaa enemmän suoria sijoituksia listaamattomiin yrityksiin ja aikaisemmassa vaiheessa. Viimeisimmät sijoituksemme olivat esimerkiksi kvanttitietokonevalmistaja IQM ja satelliittikehittäjä ReOrbit. Meillä on vahva näkemys, että tulemme näkemään enemmän suomalaisia yksisarvisia ja näissä me aiomme olla mukana, Syrjänen lisää.
Elo kasvusijoittajana
- Lähes 4 miljardin euron edestä listaamattomia osakesijoituksia
- Sijoittajana yli 60 kotimaisessa pääomasijoitusrahastossa, joissa yhteenlasketut sijoitussitoumukset ovat yli puoli miljardia euroa
- Suoraan ja rahastojen kautta sijoittajana 350+ kotimaisessa listaamattomassa yhtiössä, joista suuri osa on eri kehitysvaiheissa olevia kasvuyrityksiä