Suoraan sisältöön

Elon henkilöstökokemus vuoden 2024 suurin nousija Eezyn tutkimuksissa

/ Uutinen / Ajankohtaista Elosta

Elo palkittiin suurimpana nousijana keskisuurten yritysten sarjassa vuonna 2024 tehtyjen henkilöstötutkimusten joukosta. Henkilöstötutkimuksia tekevä Eezy Flow jakaa vuosittain tunnustusta yrityksille, jotka ovat kunnostautuneet henkilöstökokemuksen kehittämisessä eli ovat Suomen innostavimpia yrityksiä.

Elon PeoplePower-indeksi vuonna 2023 oli 71,1 ja 75,4 vuonna 2024. Missään muussa tutkimukseen osallistuneista 150-1000 henkilön organisaatiossa ei ollut yhtä suurta positiivista kehitystä. Elon indeksi nousi myös selvästi yli asiantuntijanormitason, joka oli 72,6 vuonna 2024.

Henkilöstökokemuksen positiivista kehittymistä vahvistaa myös elolaisten työpaikan suositteluhalukkuus, joka on noussut kuudessa viimeisessä mittauksessa. Keväällä 2024 Oikotien tekemässä Vastuullinen työnantaja -tutkimuksessa Elo taas palkittiin suurten yritysten kolmantena.

- Nyt saatu tunnustus tuntuu hienolta, sillä olemme järjestelmällisesti panostaneet henkilöstökokemuksen kehittämiseen ja se on yksi strategisista avaintavoitteistamme. Erinomaiseen henkilöstökokemukseen tarvitaan rakenteita, prosesseja ja johtamista, mutta viime kädessä se rakentuu arjen kohtaamisissa eli asenteista ja tavasta, miten kohtaamme toisemme ja teemme työtämme. Siksi tunnustus onkin kiitos jokaiselle elolaiselle, toteaa Elon ihmiset ja kulttuuri -johtaja Elina Heliö.

Vuoden suurin nousija -tunnustus ja muut palkitut julkistettiin Suomen innostavimmat työpaikat -tilaisuudessa 6.2.2025.

Tutustu myös näihin

<noscript><iframe src="https://www.googletagmanager.com/ns.html?id=GTM-P23HWQ" height="0" width="0" style="display:none;visibility:hidden"></iframe></noscript>