Elo teki historiansa parhaan kvartaalituoton − vahva vakavaraisuus tukee valmistautumista eläkeuudistukseen
/ Uutinen / Ajankohtaista Elosta

Työeläkeyhtiö Elon sijoitukset tuottivat tammi-kesäkuussa 6,4 prosenttia eli 2,2 miljardia euroa. Toisen neljänneksen 6,2 prosentin sijoitustuotto on Elon historian paras kvartaalituotto. Tulos saavutettiin toimintaympäristössä, jota leimasivat geopoliittinen epävarmuus ja Iranin sota.
– Vuoden 2026 toinen neljännes oli Elolle ennätyksellisen vahva, mikä näkyy myös vakavaraisuudessamme. Hyvä sijoitustulos, vahvistunut vakavaraisuus, vakuutusmyynnin hyvä kehitys sekä datan ja analytiikan hyödyntäminen palveluissamme luovat erinomaiset lähtökohdat loppuvuodelle, kertoo toimitusjohtaja Carl Pettersson.
Eläkeuudistus vahvistaa riskinkantokykyä
Heinäkuun alussa voimaan tullut eläkeuudistuksen ensimmäinen vaihe paransi vakavaraisuusasemaa ja loi edellytykset sijoitusriskin hallittuun kasvattamiseen.
– Olemme valmistautuneet uudistukseen määrätietoisesti kasvattamalla sijoitussalkun osakepainoa. Hyvä sijoitustuottokehitys ja vahvistunut vakavaraisuus ovat mahdollistaneet tämän jo ennen uudistuksen voimaantuloa. Osakkeiden osuus sijoituksista on nyt poikkeuksellisen korkealla tasolla, mikä tukee pitkän aikavälin tuotto-odotuksia, taustoittaa sijoitusjohtaja Jonna Ryhänen.
Suomen talouden elpyminen näkyy myös Elon asiakkaissa
Suomen taloudessa näkyy nyt samoja myönteisiä kehityssuuntia, joita Elossa ennakoitiin jo viime vuonna: viennin kehitys on vahvaa, investoinnit ovat piristyneet ja yritysten näkymät ovat kohentuneet. Elpymisen odotetaan tukevan myös työeläkevakuuttamisen toimintaympäristöä.
– On hienoa nähdä, että talouden toipuminen näkyi myös arjessa asiakkaidemme palkkasummien kasvuna ja luottotappioiden maltillisena laskuna. Katsauskauden kokonaismaksutulo kasvoi 0,5 prosenttia, ja asiakasyritysten ilmoittama TyEL-palkkasumma kasvoi 1,4 prosenttia, toteaa Pettersson.
Talousnäkymien kohentumisesta huolimatta geopoliittinen epävarmuus ja inflaatiopaineet varjostavat edelleen kehitystä.
Vakuutusten myynti kehittyi vahvasti
Elon liiketoiminta kehittyi katsauskaudella vakaasti. Sekä YEL- että TyEL-vakuutusten myynti kasvoi vahvasti, ja molempien vakuutuslajien myyntitulokset olivat positiiviset. TyEL-vakuutusten myyntinetto nousi 13 miljoonaan euroon ja YEL-vakuutusten myyntinetto oli 2 551 kappaletta.
– Olemme onnistuneet kasvattamaan vakuutusmyyntiämme ennätyksellisesti. Se kertoo siitä, että palvelumme koetaan toimiviksi ja kykyämme ymmärtää yritysten muuttuvaa toimintaympäristöä arvostetaan, Pettersson sanoo.
Kesäkuun lopussa Elon hoidossa oli 44 600 TyEL-vakuutusta ja 83 300 YEL-vakuutusta. Vakuutettuja työntekijöitä ja yrittäjiä oli yhteensä 478 600. Uusien YEL-vakuutusten myynnin kumulatiivinen markkinaosuus oli 34,6 prosenttia ja TyEL-vakuutusten vastaava osuus 39,2 prosenttia.
Kohti dataohjautuvinta työeläkeyhtiötä
Vuoden alussa käynnistynyt uusi strategiakausi eteni katsauskaudella suunnitellusti. Elo käynnisti uuden kasvuyksikön toiminnan vahvistamaan kykyä palvella nopeasti kasvavia yrityksiä niiden kaikissa kasvuvaiheissa.
Laadukas data ja ennakointi ovat merkittävässä roolissa osana vaikuttavaa ja tuloksellista työkykyjohtamista. Tätä tukemaan yhtiö lanseerasi AI-avusteisen analytiikkapalvelun, jonka avulla suuret asiakkaat voivat ennakoida työkyvyttömyysriskejä entistä paremmin ja kohdentaa riskienhallinnan toimenpiteet mahdollisimman osuvasti. Elo jatkoi dataan, analytiikkaan ja tekoälyyn perustuvien toimintamallien kehittämistä osana tavoitettaan olla dataohjautuvin työeläkeyhtiö.
Kasvusijoitukset lähestyvät miljardin euron rajaa
Elo on sijoittanut suomalaisiin kasvuyrityksiin jo yli vuosikymmenen ja tänä aikana sijoituksia on tehty yli 470 kasvuyritykseen. Sijoitukset ja sitoumukset suomalaisiin kasvuyhtiöihin ja -rahastoihin lähestyvät tänä vuonna miljardin euron rajaa. Työeläkesijoittajana Elo kannustaa yrityksiä kasvuun ja tavoittelee samalla eläkevaroille vahvaa pitkän aikavälin tuottoa.
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Carl Pettersson
Sijoitusjohtaja, varatoimitusjohtaja Jonna Ryhänen
Haastattelupyynnöt: Miia Pullinen / viestintä, p. 040 588 3637
Osavuosiraportti Q2 2026 >
Esitys Q2 2026 >
Raportilla suluissa olevat vertailuluvut ovat 30.6.2025 lukuja, ellei toisin ole ilmoitettu.
Avainluvut tammi-kesäkuu 2026
- Kokonaistulos oli 1,0 (-0,2) miljardia euroa.
- Sijoitustoiminnan nettotuotto oli 6,4 (1,5) prosenttia eli 2,2 miljardia euroa.
- Sijoitusten markkina-arvo oli 36,3 (34,4 vuoden 2025 lopussa) miljardia euroa. Sijoitusten kymmenen vuoden keskituotto oli 6,5 prosenttia. Tämä vastaa 4,2 prosentin reaalituottoa.
- Vakavaraisuusaste oli 126,5 (123,8 vuoden 2025 lopussa) prosenttia ja vakavaraisuuspääoma oli 1,4-kertainen (1,4-kertainen vuoden 2025 lopussa) vakavaraisuusrajaan nähden.