Suoraan sisältöön

Kestävyysaiheet ulottuvat läpi koko Elon toiminnan - kestävyysraportti 2025 julkaistu

/ Uutinen / Vastuullisuus

Kaksi iloista purjehtijaa istuvat purjeveneessä

 

Elo on julkaissut tilinpäätöksen ja hallituksen toimintakertomuksen vuodelta 2025. Osana toimintakertomusta raportoidaan kestävyydestä EU:n CSRD-kestävyysraportointidirektiivin mukaisesti.

Kestävyysraportointi pohjautuu vuonna 2025 päivitettyyn kaksoisolennaisuuden arviointiin, jossa määriteltiin Elon olennaiset kestävyysaiheet ja niihin liittyvät vaikutukset, riskit ja mahdollisuudet. Olennaisiksi kestävyysaiheiksi nousivat ilmastomuutos, Elon asiakkaiden toimeentulon turvaaminen ja oikeuksien toteutuminen sekä omien työntekijöiden työoloista ja yhdenvertaisuudesta huolehtiminen. Sijoitusten osalta myös biodiversiteetti ja arvoketjun työntekijöiden oikeudet nousivat olennaisiksi aiheiksi.

− Vuonna 2025 yleisessä kestävyyskeskustelussa korostui erityisesti kestävyyssääntely, ihmisoikeudet ja vastuullisuustyön hyödyt liiketoiminnalle. Myös Elossa nämä teemat olivat vahvasti esillä. Toteutimme laajalti vastuullisuustoimia läpi organisaation ja kehittymisen kannalta oli merkittävää saada ulkopuolinen arviointi ja varmennus tehdystä vastuullisuustyöstä, kuvaa talousjohtaja Sarianne Kirvesmäki.

−  Raportointiprosessi sujui edellisvuotta sujuvammin, kun takana oli jo yksi CSRD:n mukainen raportointivuosi. Samalla raportoitavat aiheet täsmentyivät edelleen. Kestävyysaiheet koskettavat koko Eloa, ja työssä oleellisinta on joustava yhteistyö läpi organisaation. Jokainen raportointikierros opettaa uutta, kertoo vastuullisuusjohtaja Katja Veirto.

Kolme pysyvää painopistettä vastuullisuudessa

Elon päivitetty vastuullisuusohjelma keskittyy jatkossakin kolmeen alueeseen: vakuutamme vastuullisesti, rakennamme inhimillistä työelämää ja sijoitamme tulevaisuuteen.

  • Vakuutamme vastuullisesti kuvastaa sitä, että asiakkaat saavat luotettavaa ja ymmärrettävää palvelua ja tietoa, sekä oikeat eläkkeet. Elon tavoitteena on alan keskimääräistä nopeampi käsittelyaika päätösten antamisessa eläke- ja työkykypalvelujen etuuspalvelussa. Käsittelyaikaa seurataan käsittelyaikaindeksillä, jossa saavutettiin vuoden 2025 tavoite: toteutunut indeksi oli 78,9 tavoitteen ollessa 80. Käsittelyaika parantui edellisvuodesta.
  • Rakennamme inhimillistä työelämää kuvaa, kuinka Elossa edistetään inhimillistä työelämää, jossa on hyvä työskennellä ja yrittää yhdenvertaisesti. Työkyvyttömyysriskejä vähennetään vaikuttavilla työkykypalveluilla ja huolehditaan oman henkilöstön hyvinvoinnista. Ammatillisen kuntoutuksen keinoin tuetaan työntekijöiden ja yrittäjien työurien jatkumista tilanteissa, joissa henkilöllä on työkyvyttömyyden uhka. Tätä mitataan kuntoutujien paluu työelämään -mittarilla. Viime vuoden toteuma oli 76 prosenttia, joten 77 prosentin tavoitteesta jäätiin niukasti. 

Myös elolaisten erinomainen henkilöstökokemus tukee tätä tavoitetta. Vuoden 2025 Yhteiseloa-kyselyssä Elon suositteluindeksi parani hienosti ollen 47, arvio omasta työkyvystä oli 8,5 ja henkilöstöstä 97 prosenttia arvioi, että voi olla työyhteisössä oma itsensä.

  • Sijoitamme tulevaisuuteen keskittyy sijoitusvaroihin, joilla turvataan eläkejärjestelmän kestävyyttä ja eri sukupolvien toimeentuloa. Sijoitusprosessin vastuullisuus on olennaista sijoituksiin liittyvien riskien hallinnassa ja hyvien sijoitustuottojen saavuttamisessa. Mittareina käytetään mm. hiili-intensiteetin laskua ja vuodelle 2025 asetetut tavoitteet saavutettiin. Noteerattujen osakesijoitusten hiili-intensiteetti laski 66 prosenttia ja noteerattujen yrityslainojen 34 prosenttia vuoden 2019 vertailuarvosta. Tavoitteena oli 25 prosentin lasku vuodesta 2019.

 

Tilinpäätös ja hallituksen toimintakertomus 2025 (sisältää kestävyysraportin) >

 

Tutustu myös näihin

<noscript><iframe src="https://www.googletagmanager.com/ns.html?id=GTM-P23HWQ" height="0" width="0" style="display:none;visibility:hidden"></iframe></noscript>