Suoraan sisältöön

Elo keskeyttää vuokran perimisen määräajaksi ravintola- ja kahvilatoimijoilta

Elo keskeyttää ravintola- ja kahvilatoimijoiden vuokrien veloittamisen 1.4.–31.5.2020 väliseltä ajalta. Tavoitteena on vuokralaisten liiketoiminnan jatkuvuuden edellytysten parantaminen. 

Päätöksen perusteena on eduskunnan päätös sulkea ravintolat koronaepidemian leviämisen hillitsemiseksi toukokuun loppuun asti. 

Vuokrien veloittamisen keskeytys koskee ravintoloita ja kahviloita Elon kokonaan omistamissa liiketiloissa. Vuokria ei myöskään tarvitse maksaa takaisin kyseiseltä ajanjaksolta. 

Kriisin jälkeisen liiketoiminnan mahdollisimman nopean palautumisen vuoksi tarvitaan ripeitä toimenpiteitä. Liiketoiminnan palautuminen on kaikkien osapuolten yhteinen etu.

Tähän mennessä Elo on pidentänyt maksuaikoja seuraavien kuukausien vuokrista sekä muun muassa lyhentänyt vähimmäisaukioloaikoja kauppakeskuksissa. Nämä toimenpiteet ovat koskeneet niitä toimialoja, joihin kriisi on eniten vaikuttanut. Joustoja on tehty ja tehdään myös jatkossa yritys- ja tapauskohtaisesti. 

Yhteistyössä haastavan ajan yli

Elämme nyt poikkeuksellisen ankaria aikoja. Yhteisenä tavoitteena on päästä kriisin yli mahdollisimman hyvin. Koronaviruksen aiheuttama tilanne on hyvin haastava myös eläkevakuuttajille, sillä kriisi koskettaa lukuisten vuokralaisten liiketoimintaa. Myös vuokralaisten tilanteet ovat yksilöllisiä, joten samanlaista ratkaisua kaikille ei ole.  

Haluamme olla asiakkaidemme liiketoiminnan tukena, mutta meidän on myös ajateltava lakisääteistä vastuutamme yli 700 000 asiakkaamme nykyisestä ja tulevasta eläketurvasta. Tätä vastuuta emme voi unohtaa edes poikkeustilanteissa.

Seuraamme kokonaistilanteen kehittymistä ja viranomaismääräyksiä ja toivomme, että tilanne kehittyy kaikille positiiviseen suuntaan mahdollisimman nopeasti. 

Lisätiedot: viestinta@elo.fi

 

Lisää uutisia

Lisää uutisia