Suoraan sisältöön

Moni jää kesän koittaessa eläkkeelle – nämä neljä asiaa muuttuvat eläkkeen alkaessa

 

Eläkkeelle jääminen on ainutkertainen elämänmullistus, ja kesä on otollinen hetki työuran päättämiselle. Moni kuitenkin yllättyy, kun arjen muutokset eivät rajoitukaan vain työnteon loppumiseen. Esimerkiksi rahatilanne muuttuu huomattavasti.

Kun töiden tekeminen lopultakin päättyy, voi nostaa jalat ylös ja vain nauttia elämästä – tai niinhän sitä luulisi. Eläkkeelle siirtymiseen liittyy kuitenkin useita käytännön muutoksia, jotka unohtuvat helposti.

Työeläkeyhtiö Elon eläkeneuvontapäällikkö Satu Saulivaara on tehnyt eläkeasiantuntijan töitä jo lähes 20 vuotta. Vuosien saatossa hän on kohdannut tuhansia ihmisiä, jotka ovat pian astumassa kauan odotetuille eläkepäivilleen.

– Isolle osalle eläkkeen alkaminen on odotettu, iloinen asia. Toisille eläke on pelottava mörkö, joka pudottaa merkityksellisyyden tunteen elämästä pois.

Jotta muuttunut elämänrytmi ei tule järkytyksenä, ja jotta oman talouden muutos ei pääse yllättämään, kannattaa ottaa ainakin nämä neljä asiaa huomioon.

1. Tulot tippuvat ja verotus muuttuu

Eläke on pääsääntöisesti pienempi kuin palkka, mitä yllättävän moni ei tule ajatelleeksi. Arvion oman työeläkkeen määrästä voi tarkistaa netissä milloin tahansa. Tarkistaminen on fiksua, jotta omia kulujaan voi sopeuttaa hyvissä ajoin pieneneviin kuukausituloihin.

– Nettoansioiden lasku ei usein ole lopulta niin suuri, mitä saattaa pelätä. Mitä pienemmät ansiot, sitä pienemmät ovat myös verot, Saulivaara muistuttaa.

Osa voi saada työeläkkeensä ohella myös kansaneläkettä. Lisäksi tulee huomioida, että eläke vaikuttaa moniin etuuksiin, kuten Kelan asumistukeen.

Oman eläkkeen suuruuden voi tarkistaa oman eläkeyhtiön verkkopalvelusta tai tyoelake.fi-sivun kautta.

2. Työterveyshuolto loppuu

Moni on tottunut käyttämään terveyspalveluja työnantajan piikkiin. Ikääntyessä palveluiden tarve todennäköisesti kasvaa, joten kannattaa vähintäänkin selvittää, missä on oma lähin terveysasema.

Lisäksi on hyvä pohtia ja vertailla, alkaako käyttää julkisia vaiko yksityisiä terveyspalveluita.

3. Arjen ja elämän rytmi muuttuu

Yhä useammalle työ on tärkeä osa elämää, ja työkiireet tuottavat ihmiselle merkityksellisyyden tunnetta. Kun töihin ei tarvitse enää lähteä, on hyvä miettiä päiville muuta sisältöä.

– Moni asennoituu herkästi siten, että tämähän on vain loma. Lomarytmissä menee pari ensimmäistä kuukautta, mutta sitten loma muuttuukin arjeksi, ja täytyy miettiä, mitä elämänsä kanssa tekee, Saulivaara kuvailee.

Harrastukset tarjoavat fiksua tekemistä ja auttavat pitämään yllä ihmissuhteita. Säännöllinen liikunta pitää fyysisen kunnon hyvänä, lukupiiri taas vetreyttää mieltä. Hyväntekeväisyyteen tai vapaaehtoistyöhön osallistuminen levittää hyvää ympäröivään yhteisöön ja on palkitsevaa ajankäyttöä.

4. Ihmissuhteet muuttuvat

Työelämässä työkaverit ovat merkittävä osa arkea. Kun ei enää kuulu tiiviiseen työyhteisöön, voi pelottaa, miten pystyy pitämään yllä pitkään jatkuneita suhteita työkavereihin.

Toisaalta kotona vietetty aika lisääntyy, ja esimerkiksi oman puolison kanssa tulee kohdattua aiempaa enemmän.

– Joskus saattaa havahtua siihen, kuinka huonosti onkaan tuntenut omia sukulaisiaan tai naapureitaan. Eläkkeellä on vihdoin aikaa tutustua paremmin vaikkapa sukulaiseen, joka on vuosien saatossa jäänyt etäiseksi.

Lisätietoja:

Satu Saulivaara, eläkeneuvontapäällikkö, puh. 040 725 8935

Kristiina Nieminen, viestinnän suunnittelupäällikkö, puh. 040 586 8778

Lue myös