Suoraan sisältöön
Valikko
Kirjaudu
Haku
Kieli
SV
EN

Elo jatkaa Carunan omistajana

/ Uutinen / Sijoitustoiminta

Sähkönsiirtoyhtiö Carunan omistusrakenteessa on tapahtunut muutoksia. Omistusjärjestelyiden jälkeen Elo jatkaa pitkäaikaisena sijoittajana 7,5 prosentin osuudella. 

Yhdysvaltalainen pääomasijoittaja KKR ja kanadalainen Ontario Teachers’ Pension Plan Board (OTPP) ovat ostaneet 1.3.2021 First Sentier Investorsin omistusosuuden Carunasta ja omistavat nyt yhtiöstä kumpikin 20 prosentin osuuden. Samana päivänä ruotsalainen eläkerahasto AMF on ostanut Kevan 12,5 prosentin osuuden. Lisäksi kanadalainen eläkesijoittaja OMERS on sopinut myyvänsä 40 prosentin osuutensa KKR:lle ja OTPP:lle, kun viranomaisluvat tähän on saatu. 

- Elo on omistanut Carunaa vuodesta 2014. Haluamme jatkaa yhtiön kotimaisena sitoutuneena omistajana ja pitkäaikaisena infrasijoittajana. Caruna on kannattava ja hyvin johdettu yhtiö, jolla on vakaat kasvunäkymät, kertoo Elon toimitusjohtaja Satu Huber.

Elo sijoittaa hoitamaansa eläkevarallisuutta maantieteellisesti ja omaisuuslajeittain hajauttaen. Infrastruktuurisijoitusten osuutta on lisätty viime vuosina ja Caruna on Elolle merkittävä sijoitus. Se tarjoaa tasaista ja ennustettavaa tuottoa yli ajan ja toimii osaltaan tasetta vakauttavana tekijänä sijoitusmarkkinoiden liikkeissä. 

- Omistuksemme Carunassa sopii hyvin myös Elon ilmastostrategian tavoitteisiin. Sähkönsiirto on merkittävässä roolissa hiilineutraalissa energiamurroksessa, kun yhteiskuntamme sähköistyy ja uusiutuvan energian tuotanto lisääntyy. Nämä muutokset asettavat verkolle kovia vaatimuksia, joihin Caruna Suomen suurimpana sähkönsiirron toimijana on varautunut hyvin, Satu Huber sanoo. 

Infrasijoitukset ovat tyypillisesti kiinteää omaisuutta, joita tarvitaan arjessa päivittäin ja joiden kysyntä ei ole herkkä talouskehitykselle. Vakauden lisäksi infrasijoituksissa arvostetaan kohteita, joilla on vaikutusta ilmastonmuutoksen torjunnassa. Elo on sijoittanut muun muassa tuulivoimaan ja metsään. Suomessa Elo on yksi suurimpia tuulivoiman omistajia. Metsäsijoitukset toimivat tuottojen lisäksi hiilinieluna. Kansainvälisesti Elo sijoittaa infraan pääasiassa rahastojen kautta.

 

Hae lisää luettavaa

<noscript><iframe src="https://www.googletagmanager.com/ns.html?id=GTM-P23HWQ" height="0" width="0" style="display:none;visibility:hidden"></iframe></noscript>