Yrittäjä: Näin YEL-vakuutus vaikuttaa perhe-etuuksiisi ja turvaa perheesi tulevaisuuden
/ Artikkeli

Perheen perustamista suunnitteleva yrittäjä miettii varmasti jossain vaiheessa, miten Kelan perhe-etuudet lasketaan yrittäjille. Osa yrittäjistä myös pohtii, miten YEL-vakuutus turvaa, jos yrittäjä menehtyy. Niin vanhempainpäivärahat kuin perhe-eläkkeet lasketaan YEL-vakuutuksen työtulon perusteella. Tästä syystä onkin tärkeää pitää YEL-työtulo oikealla tasolla koko työuran ajan.
Vanhempainpäivärahojen perusteena on YEL-työtulo
− Usein luullaan, että Kelan perhe-etuudet määräytyvät nostetun palkan mukaan, mutta näin ei kuitenkaan ole. Kuten sairauspäiväraha, myös vanhempainpäiväraha lasketaan yrittäjälle vahvistetun YEL-työtulon mukaan, kertoo Elon liiketoiminta-asiantuntija Kristiina Sandén.
Kela laskee raskausrahan, erityisraskausrahan, vanhempainrahan ja
osittaisena maksettavan vanhempainrahan määrän niin sanotun vuositulon mukaan. Vuositulo lasketaan niiltä 12 kalenterikuukaudelta, jotka ovat edeltäneet etuusoikeuden alkamista edeltävää kalenterikuukautta. Eli jos vanhempainvapaalle jää esimerkiksi elokuussa 2023, lasketaan vuositulo ajalta 1.7.2022-30.6.2023
Yrittäjän kohdalla vuositulon laskennan pohjana käytetään YEL-työtuloa. Jos YEL-työtulon määrä on muuttunut tarkasteltavan 12 kuukauden aikana, huomioidaan keskimääräinen työtulo. Jos yrittäjä on palkkatyössä yrittäjätoimintansa ohella, huomioidaan vuositulossa sekä palkkatulo että YEL-työtulo. Vuosituloon ei lasketa mukaan palkkatuloa omasta yrityksestä eikä elinkeinotoiminnan ansiotuloa.
− Työtulon tulee vastata yrittäjän todellista työpanosta. Jos työpanoksessa on merkittäviä muutoksia, pitäisi YEL-työtulo päivittää heti. YEL-työtuloa ei voi muuttaa takautuvasti, joten muutoksesta kannattaa ilmoittaa aina heti kun yrittäjätoiminnassa tapahtuu muutoksia, Sandén neuvoo.
YEL-vakuutuksen kohtaloon vaikuttaa se, työskenteleekö yrittäjä vanhempainvapaan aikana. YEL-vakuutus päätetään, jos yrittäjä ei työskentele vanhempainvapaansa aikana. Mikäli yrittäjä jatkaa työskentelyä vanhempainvapaalla ja YEL-työtulon alaraja (8 575,45 euroa vuonna 2023) täyttyy, tulee YEL-vakuutus pitää vanhempainvapaallakin voimassa.
Perhe-eläke turvaa lesken ja lasten toimeentuloa
- Perhe-eläke turvaa lesken ja lasten toimeentuloa, jos se kaikkein pahin realisoituu eli yrittäjä menehtyy. Moni yrittäjä ei tiedä, että YEL-vakuutus ja oikein mitoitettu YEL-työtulo on turvana näissäkin tilanteissa, sanoo Elon eläkeneuvontapäällikkö Satu Sandell.
Oikeus työeläkkeenä maksettavaan perhe-eläkkeeseen voi olla alle 20-vuotiaalla lapsella sekä avio- ja avoleskellä. Lisäksi entisellä puolisolla voi olla oikeus perhe-eläkkeeseen, jos edunjättäjä oli velvollinen maksamaan elatusapua.
Perhe-eläkkeen määrä perustuu eläkkeeseen, jota menehtynyt yrittäjä itse sai tai olisi saanut työkyvyttömyyseläkkeenä kuolinpäivänään. Perhe-eläkkeen määrään vaikuttaa myös edunsaajien lukumäärä. Enimmillään leskeneläke on puolet menehtyneen yrittäjän eläkkeestä. Jos edunsaajina on leski ja kaksi lasta, perhe-eläke on menehtyneen yrittäjän eläkkeen suuruinen.
Ajantasainen YEL-työtulo turvaa sinun ja perheesi toimeentulon elämän eri käänteissä. Aiemmista artikkeleistamme saat lisätietoa YEL-työtulon vaikutuksista muihin sosiaalietuuksiin.
Lue miksi YEL on yrittäjän monipuolinen turvaverkko >
Lue, miten YEL-vakuutus turvaa, jos yrittäjä sairastuu >
Lue miten YEL-vakuutus turvaa, jos yrittäjä jää työttömäksi >
Testaa Elon YEL-laskurilla työtulon vaikutukset sosiaaliturvaasi >
Lue lisää yrittäjän sosiaali- ja eläketurvasta verkkosivuiltamme >
Tämä artikkeli on julkaistu alun perin 7.2.2020. Juttuun on päivitetty ajantasaiset tiedot perhe-etuuksista ja -eläkkeistä, linkit sekä muutamia muita kohtia tekstissä.