Selviytymisestä kasvuun
/ Blogi / Kasvu

Suomen taloudessa näkyy viimein merkkejä paremmasta. Vientiteollisuudesta kuullaan myönteisiä uutisia, kotimainen kulutus heräilee vähitellen ja talousennusteita päästään korjaamaan ylöspäin.
Silti kasvun käynnistyminen ei ole pelkästään talouden kysymys.
Monessa suomalaisessa yrityksessä on viime vuosina tehty poikkeuksellisen vaikeita päätöksiä. Koronapandemia, korkea inflaatio ja heikentynyt kysyntä ovat pakottaneet yritykset keskittymään kannattavuuteen, kustannusten hallintaan ja riskien minimointiin. Monessa yrityksessä tärkein kysymys on ollut, miten yritystoiminta ylipäätään varmistetaan epävarmuuden keskellä. Suomalaiset yritykset ja yrityspäättäjät ovat osoittaneet huomattavaa kykyä sopeutua. Vaikeista vuosista on selvitty, vaikka helppoa se ei ole suinkaan ollut.
Juuri nyt yrityksissä ollaan uudenlaisen johtamisen haasteen edessä. Miten yritys siirtyy selviämisestä kasvuun? Kuinka käännetään epävarmuuksien sietäminen kasvun ajattelutavaksi?
Ennen investointeja ja uusia rekrytointeja tarvitaan päätös siitä, että kasvua lähdetään hakemaan. Kasvun hakemiseen liittyy aina riski – tehdään jotain, jonka lopputuloksesta ei ole täyttä varmuutta. Me suomalaiset nojaamme riskinotossakin usein faktoihin, eli lukuihin ja skenaarioihin, mutta silti taustalla on myös päätös luottaa tulevaan.
Luottamuksen merkitystä kuvaa hyvin Suomen Yrittäjien pk-yritysbarometrin havainto viime vuodelta. Voimakkaasti kasvuhakuisista yrityksistä 66 prosenttia uskoi suhdanteiden paranevan seuraavan vuoden aikana. Yrityksissä, joiden tavoitteena oli ensisijaisesti säilyttää nykyinen asemansa, näin arvioi vain 17 prosenttia. Lukuja katsoessa herää kuitenkin toinenkin ajatus. Kasvuhakuiset yritykset eivät välttämättä näe vähemmän riskejä kuin muut, mutta niissä ei vain jäädä tuijottamaan niitä.
Kasvua tavoittelevat yritykset eivät tietenkään toimi riskittömässä maailmassa. Ne näkevät samat epävarmuudet kuin muutkin. Erona on, että ne etsivät niiden rinnalta myös mahdollisuuksia. Miksi tällä on niin suuri merkitys? Koska yrityksissä tehdään päätöksiä sen perusteella, miltä tulevaisuus niille näyttää. Jos huomio kohdistuu yksinomaan epävarmuuteen, investoinnit jäävät odottamaan, rekrytoinnit siirtyvät ja kasvuhankkeet pysähtyvät. Jos vastaavasti yrityksen johdossa on kyky tunnistaa uutta kysyntää, uusia markkinoita tai kilpailuetua luovia mahdollisuuksia, päätökset muuttuvat.
Meidän havaintomme on, että kasvun este ei tällä hetkellä ole välttämättä markkina. Se voi olla myös muistijälki edellisistä vuosista.
Moni organisaatio on joutunut pitkään lykkäämään investointeja, välttämään riskejä ja suojaamaan olemassa olevaa liiketoimintaa. Tämä on ollut kaikin tavoin järkevää ja usein myös välttämätöntä. Mutta kasvun käynnistyessä samat toimintamallit voivat alkaa hidastaa mahdollisuuksiin tarttumista.
Moni suomalainen yritys on osoittanut pystyvänsä selviytymään vaikeissa oloissa. Seuraava näyttö annetaan siinä, kuinka moni onnistuu muuttamaan selviytymisen kasvuksi.
Tunnistatko yrityksesi kasvun vaiheen? Tutustu aiheeseen sivuillamme