Suoraan sisältöön

YK:n kestävän kehityksen tavoitteet

Edistämme YK:n kestävän kehityksen tavoitteita kiinnittämällä toiminnassamme huomiota muun muassa ilmastoon, luonnon monimuotoisuuteen, yhdenvertaisuuteen ja ihmisoikeuksiin liittyviin vaikutuksiin. Olemme tunnistaneet seuraavat tavoitteet toimintamme kannalta keskeisiksi.
Ei köyhyyttä
Eriarvoisuuden vähentaminen

1 Ei köyhyyttä

Turvaamme toimeentuloa vanhuuden, työkyvyttömyyden ja perheen huoltajan kuoleman varalta. Huolehdimme vastuullisesti työeläketurvan toimeenpanosta ja eläkevarojen sijoittamisesta.

10 Eriarvoisuuden vähentäminen

Kattava eläketurva ehkäisee eriarvoisuutta. Asiakkaamme saavat yhdenvertaista palvelua. Edistämme monimuotoisuutta ja yhdenvertaisuutta rekrytoinnissa, henkilöstön kehittämisessä ja johtamisessa.
Tavoite 8 Ihmisarvoista tyota
Tavoite 13 Ilmastotekoja

8 Ihmisarvoista työtä ja talouskasvua

Tuemme sekä asiakkaidemme että oman henkilöstömme työkykyä työelämän eri vaiheissa, ja edistämme siten pidempiä työuria. Sijoitamme suomalaisiin kasvuyrityksiin ja kannustamme yrityksiä kasvuun. Olemme sitoutuneet ihmisoikeusperiaatteisiin oman henkilöstömme, sijoitustoimintamme ja hankintojemme osalta.

13 Ilmastotekoja

Olemme sitoutuneet Pariisin sopimuksen tavoitteiden mukaiseen sijoitussalkkuun vähentämällä salkun päästöjä, sijoittamalla ilmastoratkaisuihin sekä vaikuttamalla sijoituskohteidemme kehitykseen. Huomioimme oman toimintamme ympäristövaikutukset ja kehitämme energiankulutukseen ja matkustamiseen liittyviä toimintatapojamme.
Tavoite 16 Rauha
sisältökuva

16 Rauha, oikeudenmukaisuus ja hyvä hallinto

Suomalainen työeläkejärjestelmä tunnetaan kansainvälisesti vakaasta hallinnostaan. Toimintamme on avointa ja sen periaatteet selkeitä. Emme hyväksy lahjontaa, korruptiota ja muuta epäeettistä vaikuttamista missään muodossa.
<noscript><iframe src="https://www.googletagmanager.com/ns.html?id=GTM-P23HWQ" height="0" width="0" style="display:none;visibility:hidden"></iframe></noscript>
<noscript><img src="https://tracking.superlines.io?tid=sl_bt_n7ibi9ajj1nli4ca29cvmfp1vd93vldn" width="1" height="1" style="position:absolute;left:-9999px;visibility:hidden" alt=""></noscript>