Toiset huomioon ottava, taidokas työntekijä menestyy parhaiten
/ Artikkeli

Työntekijä, jolla on työelämätaidot hallussa, kantaa vastuun omasta työstään ja kehittää sitä, osaa ja uskaltaa joustaa, ottaa työkaverit huomioon sekä puhuu asioista avoimesti.
Työelämätaidoissa on aina parantamisen varaa, mutta niiden kehittäminen vaatii ennen kaikkea peiliin katsomista, sinnikkyyttä ja positiivista asennetta. Jos haluat kehittää toisten huomioimiseen liittyviä taitoja ja pärjätä entistä paremmin työelämässä, pääset hyvään alkuun näillä Elon asiantuntijoiden vinkeillä.
Täydellisyyttä ei tarvitse tavoitella. Riittää, että tiedostat, miten omat asenteesi vaikuttavat tiimityöhön. Kun löydät itsestäsi kehitettävää, työstä asiaa tietoisesti ja johdonmukaisesti.
Murjottamalla saat korkeintaan muutkin pahalle tuulelle. Ryhtymällä toimeen näytät esimiehille ja työkavereille, että sinulla on rohkeutta ottaa ja kantaa vastuuta. Puhumattakaan siitä, kuinka upeaa on todistaa työyhteisössä kehitystä, jonka olet itse saanut alulle.
Kyky joustaa ja sopeutua muutokseen on korvaamaton työelämätaito, jonka harjoittaminen vaatii loputonta toistoa ja positiivisuutta. Jälkimmäinen helpottuu, kun vertaamme maailmaa nyt ja sata vuotta sitten. Valtaosa muutoksesta on tapahtunut positiiviseen suuntaan. Hyvä tapa ottaa vastaan työpaikan muutokset on suhtautua niihin kuin jatkuvaan koulutukseen, joka antaa sinulle taitoja ja valmiuksia tuleviin haasteisiin.
Maria Carlssonin ja Kati Järvisen Mielekäs työ – uuden ajan uraopas -kirjan mukaan tiimin yhteistyötä tukeva ilmapiiri perustuu työkavereiden osaamisen kunnioittamiseen ja arvostavaan vuorovaikutukseen. Muista, miltä työkaverilta saatu kehu tuntuu ja miten pitkäksi aikaa se jää mieleen. Laita sitten hyvä kiertämään. Tiimityötaito on työelämätaidoista tarttuvin, sillä positiivinen ja rakentavasti kriittinen palaute kannustaa koko porukkaa avoimuuteen. Jaettu onnistuminen liimaa tiimin jäseniä yhä tiiviimmin yhteen.
Erityisesti nuorille tai uusille työntekijöille sopii mentorointi eli tuki kokeneemmalta työntekijältä, jolla on hallussaan työelämätaitojen lisäksi yrityksen kulttuuri ja käytännöt. Myös kokenut konkari voi oppia nuorelta aisapariltaan paljon.
Työelämätaitojen kaupanpäällisenä saat paljon muutakin hyödyllistä osaamista. Tunnistat omat kehitystarpeesi ja osaat suunnata niihin energiaa, venyt uusiin suuntiin muutosten myötä ja jaat taitoja muun tiimin kanssa. Pitkällä tähtäimellä pidät takuulla enemmän sekä itsestäsi että työstäsi.
Työelämätaidoissa on aina parantamisen varaa, mutta niiden kehittäminen vaatii ennen kaikkea peiliin katsomista, sinnikkyyttä ja positiivista asennetta. Jos haluat kehittää toisten huomioimiseen liittyviä taitoja ja pärjätä entistä paremmin työelämässä, pääset hyvään alkuun näillä Elon asiantuntijoiden vinkeillä.
Mitä työkaverisi puhuvat selkäsi takana? Mitä haluaisit heidän puhuvan?
Jos rehellisiä ollaan, me puhumme kaikki työkavereistamme selän takana, toisinaan hyvää ja toisinaan ei-niin-hyvää. Omia työelämätaitojasi voit pohtia esimerkiksi listaamalla, mitä muut saattaisivat sanoa sinusta, kun et ole paikalla. Mieti, millainen työkaveri itse olet. Mikä sinussa on parasta? Mikä voi ehkä ärsyttää muita? Kun tulet töihin, tuotko mukanasi innostusta vai leijuuko pääsi päällä ainainen harmaa pilvi?Täydellisyyttä ei tarvitse tavoitella. Riittää, että tiedostat, miten omat asenteesi vaikuttavat tiimityöhön. Kun löydät itsestäsi kehitettävää, työstä asiaa tietoisesti ja johdonmukaisesti.
Sinäkin olet vastuussa ilmapiiristä
Väsyneenä tai stressaantuneena voi tuntua helpoimmalta vierittää työyhteisön epäkohdat muiden niskoille ja todeta, ettet mahda asialle mitään. Jokainen kuitenkin vastaa osaltaan työpaikan ilmapiiristä. Jos jokin ärsyttää tai kyllästyttää sinua työssäsi, älä jää kyräilemään. Tee jotain asian korjaamiseksi tai kerro tilanteesta ja pyydä tukea. On hyvin todennäköistä, että muutkin ovat huomanneet saman ongelman, ja sinä vain tartut siihen ensimmäisenä.Murjottamalla saat korkeintaan muutkin pahalle tuulelle. Ryhtymällä toimeen näytät esimiehille ja työkavereille, että sinulla on rohkeutta ottaa ja kantaa vastuuta. Puhumattakaan siitä, kuinka upeaa on todistaa työyhteisössä kehitystä, jonka olet itse saanut alulle.
Uskalla heittäytyä
Kun Steve Jobs aikoinaan kosiskeli epäröivää Pepsi-Colan toimitusjohtajaa John Sculleya siirtymään paljon nykyistä pienemmän Applen johtoon, hänen kerrotaan kysyneen: ”Haluatko myydä loppuelämäsi sokeroitua vettä vai tulla kanssani muuttamaan maailmaa?” Tuttuun ja turvalliseen takertuminen on ihmiselle luontaista, mutta tämän päivän työelämässä lähes mahdotonta. Onneksi muutoksen pyörteisiin heittäytyminen useimmiten palkitaan.Kyky joustaa ja sopeutua muutokseen on korvaamaton työelämätaito, jonka harjoittaminen vaatii loputonta toistoa ja positiivisuutta. Jälkimmäinen helpottuu, kun vertaamme maailmaa nyt ja sata vuotta sitten. Valtaosa muutoksesta on tapahtunut positiiviseen suuntaan. Hyvä tapa ottaa vastaan työpaikan muutokset on suhtautua niihin kuin jatkuvaan koulutukseen, joka antaa sinulle taitoja ja valmiuksia tuleviin haasteisiin.
Vahva tiimi on yksilötaitureita parempi
Ei tarvitse seurata Mestarien Liigaa tietääkseen, että aito tähtipelaaja syöttää tiimikavereille eikä pyri aina onnistumaan yksin. Tiimissänne sinä olet paras yhdessä asiassa ja joku toinen toisessa. Juuri siksi saatte yhteistyössä niin paljon aikaan.Maria Carlssonin ja Kati Järvisen Mielekäs työ – uuden ajan uraopas -kirjan mukaan tiimin yhteistyötä tukeva ilmapiiri perustuu työkavereiden osaamisen kunnioittamiseen ja arvostavaan vuorovaikutukseen. Muista, miltä työkaverilta saatu kehu tuntuu ja miten pitkäksi aikaa se jää mieleen. Laita sitten hyvä kiertämään. Tiimityötaito on työelämätaidoista tarttuvin, sillä positiivinen ja rakentavasti kriittinen palaute kannustaa koko porukkaa avoimuuteen. Jaettu onnistuminen liimaa tiimin jäseniä yhä tiiviimmin yhteen.
Mentorin matkassa menestykseen
Vaikka työelämätaidot ovat paljolti meistä itsestämme kiinni, kansainvälisissä foorumeissa pohditaan jo niiden lisäämistä yritysten koulutusohjelmiin. Jos vuorovaikutus työkavereiden kanssa tuntuu haastavalta, voit pyytää esimieheltäsi viestintään liittyvää koulutusta.Erityisesti nuorille tai uusille työntekijöille sopii mentorointi eli tuki kokeneemmalta työntekijältä, jolla on hallussaan työelämätaitojen lisäksi yrityksen kulttuuri ja käytännöt. Myös kokenut konkari voi oppia nuorelta aisapariltaan paljon.
Varmista oikeat olosuhteet
Taitojen kehittäminen vaatii oikeaa ravintoa ja hyvät olosuhteet. Näihin kuuluu myös huolehtiminen omasta jaksamisestasi. Kun muistat palautua kiireisten työjaksojen välillä ja panostaa hyvinvointiisi myös vapaa-ajalla, sinulla riittää voimavaroja itsesi ja työn kehittämiseen.Työelämätaitojen kaupanpäällisenä saat paljon muutakin hyödyllistä osaamista. Tunnistat omat kehitystarpeesi ja osaat suunnata niihin energiaa, venyt uusiin suuntiin muutosten myötä ja jaat taitoja muun tiimin kanssa. Pitkällä tähtäimellä pidät takuulla enemmän sekä itsestäsi että työstäsi.