”Ei probleemaa, kyllä onnistuu” – Kapkem kasvaa tuoreiden yrittäjien sinnikkyydestä ja palveluasenteesta
/ Artikkeli

– En olisi ikinä uskonut, että siivous on näin vaikeaa, Sakari Rahtu vitsailee.
Hän on ammattisiivousaineita, siivousvälineitä, papereita ja jätesäkkejä myyvän vaasalaisen Kapkemin toinen omistaja ja myynti- ja markkinointijohtaja.
Rahtu kierrättää vierailijaa hyllyväleissä tottunein selostuksin. Täältä löytyvät kertakäyttöhanskat ja roskakorit, täältä puolestaan imurit ja siivouskoneet.
Rahtu muistaa ulkoa aineiden käyttötarkoitukset, pH-arvot ja sekoitussuhteet. Siksi ei uskoisi, että alle kolme vuotta sitten hän ei tiennyt siivousalasta mitään. Myynti- ja markkinointimies päätyi siivousyrittäjäksi sattumien kautta.
Lounaalta yhtiökumppaneiksi
Ylitorniosta kotoisin oleva Rahtu muutti opiskelujen ja työn perässä etelään, Seinäjoelle ja Vaasaan. Jo markkinointiopintojensa aikana Rahtu oppi mainostoimistossa käytännössä, mitä myynti ja yritysmarkkinointi vaativat.
Hän ei myöskään pelännyt sanoa näkemyksiään ääneen. Se vakuutti erään mainostoimiston asiakasyrityksistä niin perin pohjin, että yrityksen pomo kaappasi Rahdun töihin vaasalaisen painotalo Arkmedian myynti- ja markkinointijohtajaksi.
Painotalo toi lopulta yhteen myös Rahdun ja hänen nykyisen yhtiökumppaninsa, Kapkemin toimitusjohtajan Mika Kultin. Muissa asioissa painotalon toimistolla käynyt Kultti päätyi lounaalle Rahdun kanssa.
– Huomasimme, että ajatuksemme työnteosta kohtasivat. Kumpikin koki, että olisi mahtavaa omistaa joskus oma yritys, Rahtu sanoo.
Ennestään toisilleen tuntematon kaksikko huomasi olevansa ostamassa yritystä nopeammin kuin oli ajatellutkaan.
Kultti törmäsi työpaikkansa naapurissa sijainneen Kapkemin silloiseen omistajaan, joka kertoi pyörittävänsä vuonna 1997 perustettua firmaa yksin. Eläkkeelle pitäisi päästä, tämä oli tokaissut. Kultti soitti heti Rahdulle.
– Ei kellään tule ensimmäisenä mieleen, että ryhdynpä saippua- ja imurikauppiaaksi. Mutta kun asiaa alkoi miettiä, ymmärsin, että saisin kerrankin myydä konkreettista tuotetta, Rahtu sanoo.
Laaja valikoima, salamannopea toimitus
Valtaosa Kapkemin asiakkaista on yrityksiä julkisesta sektorista autokorjaamoihin ja partureihin. Kaikkien kun täytyy siivota.Asiakkaista pohjoisin on Utsjoella, eteläisin Hangossa. Yrityksen ydinalue on kuitenkin sadan kilometrin säteellä Vaasasta. Sinne yritys lupaa toimittaa tilaukset samana tai seuraavana päivänä.
– Kannamme suoraan siivouskomeroihin, ja siksi meiltä ostetaan, Rahtu sanoo.
Asiakas löytää haluamansa, ja tavara on heti hyllyssä. Se on Kapkemin tavoite, jolla yritys pyrkii erottautumaan kilpailijoista.
Yrityksellä on omistajien lisäksi kaksi työntekijää, mutta sellaiseksi voisi laskea myös Rahdun nelivuotiaan labradorinnoutajan Ukon. Onhan sen kuva niin toimipaikan ikkunassa kuin verkkosivuillakin.
Rahdun puhe keskeytyy tuon tuosta, kun labradorinnoutaja könyää luokse tiikeripehmolelu suussaan.
Takana kolmivuotinen oppipolku
Pieni yritys on omistajanvaihdoksen jälkeen kasvanut hurjaa vauhtia, mikä on tuonut omat haasteensa. Rahdun mukaan etenkin valikoiman hallinta tuottaa päänvaivaa, sillä ennen pitkää vastaan tulevat kirjaimellisesti varaston seinät.– On tämä kolmivuotinen ollut melkoinen oppipolku. Edessä on kuitenkin hauskoja juttuja ja hyviä laajentumismahdollisuuksia. Niin kauan kuin asiat hoidetaan kunnolla, kaikki on mahdollista, Rahtu uskoo.
Joku voisi ajatella Rahdun olleen pähkähullu, kun hän osti yrityksen vieraan kumppanin kanssa tuntemattomalta toimialalta vailla yrittäjäkokemusta. Rahtu ajatteli asiaa käytännölliseltä kantilta. Hän oli tehnyt yrittäjänomaisesti töitä kaikille työnantajilleen, joten miksei työskentelisi omaan pussiin.
– Ihan sama missä olin töissä, ajattelin firmaa ja sen parasta. Olen aina tehnyt ja ollut esillä. Ei alalla niin väliä, jos on halua ymmärtää.
Avaimet käteen ja yrittämään
Halua tarvittiin, sillä Kapkemin edellinen omistaja antoi avaimet Rahdun ja Kultin käteen ja toivotti onnea. Tuoreet yrittäjät opettelivat uutta alaa, uudistivat yritystä ja laittoivat tilat uusiksi.
– Oli toimittajapalavereita, koulutuksia ja tilausjärjestelmiä. Järjetön määrä piti opetella turvallisuusmääräyksistä ja käyttötavoista.
Rahtu myöntää, ettei kommelluksilta säästytty. Ummikot tekivät alkuun vikaostoksia, sillä jokainen toimittaja kehui tuotettaan alan parhaaksi. Asiakkaiden palaute opetti lopulta, mitkä tuotteet menevät kaupaksi.
Ensimmäinen vuosi venyi pitkiksi päiviksi, eikä Rahtu meinannut ehtiä edes rakkaiden harrastustensa pariin metsälle tai kalaan. Tänä vuonna hän vietti kesälomaa, ja pitää nyt huolen, että ehtii juuri alkaneella metsästyskaudella luontoon.
Rahtu pitää ensiarvoisen tärkeänä ulkopuolista apua, jota tuoreet yrittäjät ymmärsivät pyytää. Yrityskonsultin ansiosta Kapkemillä on viiden vuoden strategia, käsitys jokaisen työntekijän toimenkuvasta ja analyysit kilpailijoista.
– Se oli meille huippujuttu, sillä ammattilainen auttoi hahmottamaan kokonaisuuden. Nokka alkoi kääntyä vahvasti oikeaan suuntaan.
Avoin ja uudistushaluinen ilmapiiri kannatti
Pitkäjänteinen ja järjestelmällinen puurtaminen alkoi näkyä asiakasmäärissä. Kun Rahtu ja Kultti ostivat Kapkemin, sen liikevaihto oli runsaat 500 000 euroa. Ensimmäisen vuoden jälkeen liikevaihto kasvoi 927 000 euroon, toisena se oli jo 1,45 miljoonaa.– Pienenä yrityksenä olemme oppineet, ettei asiakkaita kannata ottaa liikaa, Rahtu sanoo.
Neljälle tekijälle hommaa riittää, ja siksi ajankäytöstä on tullut taiteenlaji. Työntekijöitään Rahtu kuvailee moniosaajiksi. Toinen auttaa toista, ja pienessä porukassa tehtävänjakoa voidaan katsoa uusiksi, mikä vähentää kuormitusta.
Ilmapiiri on avoin, ja kuka tahansa voi vastata puhelimeen. Moni tykkää, ettei tarvitse ostaa kylmältä konsernilta.
Rahtu käy alan tapahtumissa, tapaa tavarantoimittajia ja käyttää asiakkaita kalassa. Onneksi on koira, jota viedä vaikkapa frisbeetä heittelemään.
– Työn ja vapaa-ajan saa tasapainotettua maalaisjärjellä. Toisaalta minulla ei ole perhettä, ja tykkään olla menossa.
Kiitos kuuluu asiakkaille
”Ei probleemaa, kyllä onnistuu” tuntuu olevan Rahdun motto, vaikka asiakas haluaisi käsin valikoidun toimituksen eri tuoksuisia vessanraikastimia.Kilpailu on kovaa, sillä vastaavia liikkeitä on paljon. Siksi myyntikilpailujen voitot tuntuvat Rahdun mielestä erityisen hyviltä. Eniten hän nauttii kuitenkin siitä, että asiakkaat ovat tyytyväisiä.
– Paras kiitos on se, kun asiakas suosittelee meitä muille. Se on myös kasvumme takana.
Kolmen vuoden työ palkittiin, kun Kapkem valittiin Vaasan seudun vuoden uusyrittäjäksi. Siitä yritys jatkoi valtakunnalliseen kilpailuun, jossa se palkittiin kunniamaininnalla.
Rahtu osoittaa arkkupakastinta.
– Palkinnoksi saadulla tuhannen euron stipendillä ostimme koko kesän asiakkaille jäätelöä. Heidän ansiostaan voitimme. On ihan sama mitä teet, jos sinulla on vahva verkosto.