Kesätyö opetti suhtautumaan epävarmuuteen

– No ihan varmasti ne peruu 😂😂😂, tsemppasi kaverini whatsapp-viestillä maaliskuussa kun pohdin, mitäköhän kesätyöpaikalleni nyt käy.

Olin noin viikkoa aiemmin saanut Elosta iloisia uutisia, tiedon kesätyöpaikasta viestintätiimissä. Hieman myöhemmin koitti tiedotustilaisuus, jossa pääministeri luetteli loputtoman listan asioita, jotka tullaan perumaan. Ensimmäisiä oman alan töitä hakeneet opiskelukaverini eivät olleet maaliskuussa välttämättä kaikista rauhoittavinta keskusteluseuraa, kun mietimme voimaan tulleiden rajoitusten vaikutuksia lähitulevaisuuteemme.

Vähitellen kesätöitä alkoi kuitenkin varmistua useasta suunnasta, myös Elosta. Hyppäsin osaksi viidensadan työeläkealan ammattilaisen yhteisöä – ruokapöytäni ääressä verkkarit jalassa. Viestinnän pieni porukka tuli minulle jo ensimmäisinä päivinä tutuksi, mutta ajoittain huvitti liittyä tuntemattomien ihmisten keskelle videopalaveriin, josta tiesin ainoastaan otsikon, sanoa moi, ja jäädä katsomaan, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Palaverit lähtivät kuitenkin sujumaan mukavasti, ja nopeasti myös minulla löytyi niissä jotakin sanottavaa. Palaverien myötä pitkin taloa alkoi vähitellen löytyä henkilöitä, joille lähetellä pikaviestejä, kun jotakin kysyttävää heräsi omien tehtävieni lomassa.

Järjestimme kesän aikana 17–30-vuotiaille kyselyn kesätöiden kulusta tänä kesänä. Selvisi, että nuoret kokevat etätöiden sujuneen ehkäpä paremmin kuin olisi saattanut arvata: uudella työnantajalla etäkesätöissä aloittaneista yli 60 prosenttia kokee olevansa osa työyhteisöä. Neljä viidestä etäkesätyöntekijästä sanoo, että on saanut työnantajaltaan hyvän perehdytyksen. Reilusti yli puolet jopa sanoo, että oli oikeastaan onni, että suurimman osan kesätöistä pystyi tekemään etänä.

Olen itsekin yllättynyt siitä, kuinka normaalilta lähes jokapäiväinen etätöiden tekeminen on tuntunut: vaikka Elossa siirryttiin hyvin nopealla varoitusajalla etätöihin aiemmin kokemattomassa laajuudessa, ei ole tuntunut siltä, että tässä oltaisiin opettelemassa jotakin uutta. Uuden työntekijän ottaminen mukaan tiimiin vaatii etäolosuhteissa erilaista ja tietoistakin työtä, mutta kuulumisia on kysytty ja yhteyttä on pidetty kesän aikana aktiivisesti. Perehdytys sujui, ja olen voinut lisäksi ottaa ilon irti myöhäisemmistä aamuherätyksistä ja työmatkoissa säästetystä ajasta.

Jatkuvien etätyöpäivien puuduttavuuden oivalsi ehkäpä vasta, kun teki muutaman työpäivän toimistolla. Selvisi, että Elon vakituiset työntekijät tulevat juttelemaan innokkaasti uusille työntekijöille. Tietämykseni yhtiön eri toiminnoista moninkertaistui niiden muutaman päivän aikana, jotka olen toimistolla fyysisesti viettänyt. Huomasin, että satunnaiset kohtaamiset ovat myös virkistäviä – sen lisäksi, että ne auttavat hahmottamaan työpaikkaa ja opettavat uusia asioita.

Vielä heinäkuussa suunnittelin, että vertailisin tässä blogitekstissä, miltä tuntui aloittaa työt etänä ja työskennellä lopulta useampi viikko yhtäjaksoisesti fyysisesti toimistolla. Pikaisesti voimaan tullut uusi etätyösuositus laittoi kuitenkin myös tämän osalta suunnitelmat uusiksi, sillä toimistolle ei palattukaan elokuussa yhtä laajasti kuin vielä keskikesällä odotettiin.

Joudumme todennäköisesti sietämään arvaamattomuutta vielä pitkään vapaa-ajalla, tapahtumissa, opiskeluissa, työelämässä, maailmanpolitiikassa ja sijoitusmarkkinoilla. Itse olen ajatellut soveltaa lähiaikoina samaa taktiikkaa, jonka opin ensimmäisten työpäivien ennalta-arvaamattomissa videopalavereissa: täytyy vain hypätä virran mukaan, seurata mitä tapahtuu – ja luottaa siihen, että kaikki järjestyy.

Aaro Aalto
Kirjoittaja työskenteli koronakesän 2020 Elon viestinnässä ja on jo siirtynyt takaisin opintojen pariin – enimmäkseen sinne ruokapöydän ääreen verkkareissa.