Suoraan sisältöön

Sujuu kuin tanssi – 3 hauskaa tapaa parantaa työkykyä

/ Artikkeli

Töissä kannattaa ilotella! Pienen irrotteluhetken jälkeen tulet paremmin toimeen työkavereidesi kanssa, toimit fiksummin ja aivosi ovat otollisessa tilassa uuden oppimiselle.
Saako töissä olla hauskaa? Perinteisen katsontakannan mukaan ilottelu kuuluu työkontekstissa lähinnä pikkujouluihin ja virkistyspäiviin. Tutkimukset kuitenkin osoittavat, että hauskanpidolla ja kepeillä hetkillä on tehtävänsä myös arjen työssä!

Työilmapiiri, joka sallii hassuttelun ja hauskat aktiviteetit, mahdollistaa myös erinomaiset saavutukset. Hauskanpito voi vaikuttaa positiivisesti työntekijöiden tehokkuuteen ja keskittymiseen. Warwickin yliopiston kokeet osoittavat, että iloiset ihmiset olivat noin 12 % tehokkaampia verrattuna ilottomiin.

Ilottelu vaikuttaa positiivisesti myös työnlaatuun ja ongelmanratkaisukykyyn. Hauskassa työympäristössä uskalletaan todennäköisemmin kokeilla uutta.

Lue alta lisää siitä, miksi tanssi, musiikki ja nauru kuuluvat tuottavien työpaikkojen arkeen.

3 tapaa parantaa työkykyä hauskanpidon kautta

1. Tanssi

Tanssiminen on erittäin hyödyllistä aivoille, sillä se vaatii samanaikaisesti useita erilaisia aivotoimintoja ja parantaa hermoratojen yhteyksiä. Tanssiessasi joudut tekemään nopeita ratkaisuja, mikä aktivoi aivojasi ajattelemaan ja reagoimaan.

Vaikka rytmitaju ei olisi sinun vahvuuksiasi, kannattaa jalalla laittaa koreasti. Uusien asioiden kokeileminen on elintärkeää aivojen toiminnan ja hermoratojen syntymisen kannalta.

Lähtekää työporukan kanssa tanssitunnille. Yhdessä tanssiminen lisää euforiaa, yhteyden tunnetta ja ihmisten välistä kunnioitusta.

2. Musisoi

Musiikki vaikuttaa aivoihimme monella tapaa – se stimuloi muun muassa motivaatiosta ja tunteista vastaavaa limbistä järjestelmää ja säätelee reaktiotamme stressiin.

Kuten tanssimisella, myös musiikkiharrastuksella on suuri vaikutus aivopuoliskoidemme keskinäiseen kommunikaation. Tutkimuksen mukaan aivolohkojen yhteys on vahvempi niillä yksilöillä, jotka osaavat soittaa jotakin soitinta.

Mikäli et osaa itse soittaa, tahdita työntekoa laittamalla musiikkia soimaan! Myös muusikin kuuntelusta on hyötyä aivojen toiminnalle ja tunteiden säätelylle.

3. Naura

Töissä on turha pidätellä naurua, väittävät tutkimukset.

Työkyvyn kannalta on merkittävää, että nauru lievittää stressin henkisiä ja fyysisiä oireita. Stressi on oikea tehokkuuden vihollinen: se altistaa sairastumiselle, unettomuudelle, keskittymisvaikeuksille ja unohtelulle.

Pienellä nauruhetkellä on positiivinen vaikutus yhteistyöhön, analyyttiseen päättelykykyyn ja luovuuteen. Nauraessasi haukot enemmän happea ja aivoissasi vapautuu endorfiineja. Kiireessäkin naurulle kannattaa antaa aikaa, sillä se antaa puhtia, jolla saa taltutettua kiireen tunteen.

Naurata ihmeessä myös työkavereitasi. Harvard Business Review:n mukaan vitsien kertominen voi saada kertojan vaikuttamaan kyvykkäältä työntekijältä!

Lähteet:

What are the health benefits of being creative? https://www.medicalnewstoday.com/articles/320947.php

Richard Powers. Use It or Lose It: Dancing Makes You Smarter, Longer http://socialdance.stanford.edu/syllabi/smarter.htm

According To Research This Will Lower Stress And Increase Productivity At Work, And It's Free https://www.inc.com/laura-garnett/acording-to-research-this-will-lower-stress-increase-productivity-at-work-its-free.html?cid=hmsub5

Tutustu myös näihin

<noscript><iframe src="https://www.googletagmanager.com/ns.html?id=GTM-P23HWQ" height="0" width="0" style="display:none;visibility:hidden"></iframe></noscript>