Suoraan sisältöön

Eläkehakemusten määrä yllätti alkuvuonna – jatkuuko kasvava trendi?

/ Blogi

miina-rajakangas-1-elomedia

 

Moni haluaa siirtyä eläkkeelle vuodenvaihteessa, ja silloin vastaanotammekin paljon eläkehakemuksia. Tänä vuonna hakemuksia on kuitenkin tullut Eloon pitkin kevättä viime vuotta enemmän. Päätimme tutkia tilannetta tarkemmin ja huomasimme, että osittain varhennetun vanhuuseläkkeen, vanhuuseläkkeen ja myös perhe-eläkkeen hakemusten määrät ovat kasvaneet keväällä viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna.

Enemmän vanhuuseläkehakemuksia kuin viime keväänä

Eläkkeelle jäännin ajankohta on monesti tarkkaan harkittu päätös. On vaikea nimetä yhtä tekijää, joka vaikuttaisi siihen, mistä ajankohdasta eläkettä päätetään hakea. Kasvua vanhuuseläkehakemusten määrässä on tänä vuonna ollut kuitenkin noin 5 % edellisen vuoden vastaavaan aikaan verrattuna.

Marraskuussa 2020 uutisoimme, että vanhuuseläkehakemusten määrä oli yllättäen vähentynyt. Tuolloin pohdimme, voisiko koronavirus vaikuttaa siihen, että eläkkeen hakemista lykätään myöhemmäksi. 

Emme ole vieläkään päässeet koronasta täysin eroon, mutta olemme oppineet elämään viruksen kanssa ja tilanne alkaa näyttää tasaisemmalta. Jos eläkkeen hakeminen on lykkääntynyt vaikkapa siksi, että korona-aikana ei ole ollut mahdollista toteuttaa eläkkeelle suunniteltuja harrastus- ja matkailusuunnitelmia, niin nyt suunnitelmien toteuttaminen voi olla taas mahdollista ja eläkkeen hakeminen on muuttunut ajankohtaiseksi.

Eläkeikä myös nousee vuosi vuodelta. Tänä vuonna alimman eläkeikänsä saavuttavat vuonna 1958 syntyneet, kun ikävuosia kertyy 64. Eläkeikä nousi kolmella kuukaudella ja viime vuoden loppu olikin hiljaista aikaa eläkehakemusten saralla, kun vuonna 1957 syntyneet pääsivät hakemaan eläkettä 63 vuoden ja 9 kuukauden iässä, mutta vuotta myöhemmin syntyneet eivät vielä olleet täyttäneet omaa eläkeikäänsä. Vuonna 1957 syntyneillä on myös voinut tulla tänä keväänä täyteen tavoite-eläkeikä 64 vuotta ja 9 kuukautta tai 65 vuoden ikä, joka on ikä, jossa kansaneläkettä voi hakea ilman varhennusvähennystä. Voikin olla, että osa ihmisistä on halunnut lykätä eläkkeen hakemista tiettyyn ajankohtaan.

Eläkeiän noston myötä työssä jatketaan pidempään ja tämä näkyy myös Eläketurvakeskuksen (ETK) selvityksissä. Eläkkeellesiirtymisiän nousu ei johdu pelkästään eläkeuudistuksen myötä voimaan tulleista muutoksista, mutta noin puolet noususta selittyy eläkeiän nousulla. ETK on myös todennut, että eläkkeelle siirtyminen on myöhentynyt korona-aikana poikkeuksellisen paljon. 

Osittain varhennetun vanhuuseläkkeen suosio kasvoi

Alkuvuoden suurin muutos on tapahtunut osittain varhennetun vanhuuseläkkeen hakemuksissa. Eläkehakemusten määrä on noussut yli 20 % vuoden 2021 vastaavaan aikaan nähden.

Osittain varhennettu vanhuuseläke on koettu joustavaksi eläkemuodoksi, joka mahdollistaa myös työn vähentämisen ennen varsinaisen vanhuuseläkkeen alkamista. ETK:n mukaan viime vuoden lopussa 85 % maksussa olevista osittaisista vanhuuseläkkeistä oli 50 % suuruisia, mikä tarkoittaa, että vaihtoehto nostaa 50 % karttuneesta eläkkeestä ennen vanhuuseläkkeelle jääntiä on selkeästi suositumpaa kuin 25 % nostaminen.

Myös vuodenvaihteessa uudistunutta perhe-eläkettä on haettu enemmän

Vanhuuseläkkeen ja osittain varhennetun vanhuuseläkkeen hakemusten lisäksi myös perhe-eläkehakemusten määrä on kasvanut vajaat 10 %. Tilastokeskus onkin uutisoinut kuolleisuuden noususta kevään aikana. On mahdollista, että tämä näkyy myös perhe-eläkehakemusten määrässä.

Vaikka vanhuuseläkehakemusten määrä on noussut, Elon vanhuuseläkkeensaajien määrä oli alkukeväästä pienessä laskussa. Kesää kohden määrä on kuitenkin taas lähtenyt pieneen nousuun. Lasku on voinut alkuvuodesta lisätä perhe-eläkehakemusten määrää, jos menehtyneillä vanhuuseläkkeensaajien omaisilla on oikeus perhe-eläkkeeseen.

Perhe-eläkelainsäädäntöä uudistettiin 1.1.2022 alkaen. Tämän seurauksena perhe-eläkeoikeuden piiriin kuuluvien määrä on kasvanut, sillä myös avopuolisoilla on tietyissä tilanteissa oikeus leskeneläkkeeseen. Myös yli 18-vuotiaan lapsen on mahdollista hakea nyt lapseneläkettä, jos huoltaja on menehtynyt, mutta lapsi on vielä alle 20-vuotias. Uuden lain mukaisia päätöksiä ei kuitenkaan ole vielä suurissa määrin annettu, vaan kyse on muutamista kymmenistä hakemuksista.

Uusien perhe-eläkehakemusten käsittelyn lisäksi olemme antaneet jo lapseneläkettä saaville päätöksiä, joilla on jatkettu lapseneläkkeen maksamista 20-vuotiaaksi. Lapsien ei ole erikseen tarvinnut lähettää meille uutta hakemusta tätä varten. Olemmekin Elossa urakoineet lapsille päätöksiä ja työ on jo loppusuoralla.

Jatkuuko nousu loppuvuoden?

On mielenkiintoista seurata, miten hakemusmäärät kehittyvät loppuvuoden aikana. Kristallipalloa ei meillä(kään) Elossa ole. On kuitenkin hyvä välillä pysähtyä tarkastelemaan kulunutta vuotta ja sen aikana tehtyjä töitä.

Heinäkuu on monella lomakuukausi, mutta se ei vauhtiamme hidasta. Onneksi apunamme ovat ahkerat kesätyöntekijämme, jotka käsittelevät eläkehakemuksia ja vastaavat asiakkaiden yhteydenottoihin koko kesän.

Jos eläkkeen hakeminen alkaa olla juuri sinun kohdallasi ajankohtaista, lue lisää ja ota meihin yhteyttä, jos hakemiseen liittyen herää vielä jotakin kysyttävää. 

Miina Rajakangas

Miina Rajakangas

Kirjoittaja työskentelee Elossa Lead Business Developerina.

Tutustu myös näihin

<noscript><iframe src="https://www.googletagmanager.com/ns.html?id=GTM-P23HWQ" height="0" width="0" style="display:none;visibility:hidden"></iframe></noscript>