ADHD on osa työelämän monimuotoisuutta – työpaikalla tulee nähdä ihmisen yksilöllinen tilanne
/ Työkykyjohtaminen
Lähes jokainen suomalainen tuntee ADHD-diagnoosin saaneen ihmisen. ADHD-lääkkeiden käyttäjien määrä on kahdeksankertaistunut Suomessa vuodesta 2010 alkaen. ADHD näkyy myös meille työeläkeyhtiöön tulleissa työkyvyttömyys- ja kuntoutushakemuksissa. Vuoden 2019-2022 välillä niin työkyvyttömyys- ja kuntoutushakemusten määrä, joissa ADHD mainittiin kasvoi peräti 92 prosenttia.
Tähän tietoon peilaten, on hämmentävää, kuinka vähän puhumme ADHD:n tai muiden neurokirjon häiriöiden vaikutuksesta työelämään.
Mitä työelämässä oikein tulee ymmärtää ADHD:sta? Ennen kaikkea se, että jokaiseen ADHD-diagnoosilla olevaan henkilöön tulee suhtautua yksilönä, jolla on omat tarpeet siinä missä yksilölliset vahvuudetkin. ADHD ei ole este työnteolle eikä se liity millään tavalla ihmisen älykkyyteen tai kyvykkyyteen.
Meillä monilla on jokin stereotyyppinen kuva tästä häiriöstä. ADHD-piirteiden kirjo on todella laaja. ADHD:seen voi liittyä tarkkaavaisuuden sääntelyn pulmia, ali- tai ylikeskittymistä, vireystason vaihtelua tai sisäistä ja ulkoista levottomuutta. Henkilöllä voi olla vaikeuksia ajanhallinnassa tai asioiden aloittamisessa ja loppuunsaattamisessa.
Toisaalta ADHD:hen liittyviä piirteitä ovat poikkeuksellinen luovuus, energisyys ja kyky ajatella asioita isosti. Poikkeuksellinen kyvykkyys vuorovaikutustilanteissa tai erinomaiset esiintymiskyvyt ovat myös ADHD:seen liitettyjä ominaisuuksia. Kuten huomataan, piirteitä on paljon. Siksi stereotypiat on aika unohtaa ja nähdä jokaisen yksilölliset piirteet.
Työpaikalla on myös olennaista nähdä keinot, joilla työtä voidaan muokata niin että se tukee ihmisen työkykyä. Silloin tarkastellaan yksilöllisiä voimavaroja sekä toisaalta työhön liittyviä riskejä. Tämä tarkoittaa, että työpaikalla arvioidaan, minkälainen työnkuva ja työympäristö sekä minkälaiset vuorovaikutustilanteet tukevat kyseisen henkilön työkykyä.
Kyse on työnteon raameista ja juuri ADHD:n omaavan henkilön kohdalla nämä raamit saavat korostuneen roolin. Miksi näin? Koska työelämässä odotetaan aiempaa enemmän itseohjautuvuutta ja valintojen tekemistä. Jos henkilöllä on hankaluuksia pitää lankoja käsissään tai löytää isosta kokonaisuudesta olennaisin, tulee työtä muokata niin, ettei näiden tilanteiden anneta kuormittaa ihmistä turhaan. Töiden pilkkominen pienempiin osiin, selkeät tehtävät ja esihenkilön tiivis ohjaus voivat auttaa työn järjestämisessä. Työtä on vielä edessä, jotta jokainen ADHD-diagnoosin saanut ihminen saa riittävän varhain tukea ja käytännön toimia työn järjestämiseen.
Itse uskon, että mitä paremmin ymmärrämme ADHD:hen ja muut neurokirjon häiriöt osaksi työelämän monimuotoisuutta, sitä avoimempaa ja inhimillisempää työelämä on meille kaikille. Parhaassa tapauksessa voimme oivaltaa hyviä käytäntöjä niistä työn muokkauksista, joita ADHD:seen liittyen tehdään. Esimerkiksi hyvän aivoergonomian edistäminen hyödyttää koko työyhteisöä.
