Asiakas hyötyi ja kuntoutuksen vaikuttavuus kasvoi Elon ja Innomari – Springhouse Oy:n pilotissa
/ Blogi

Kun työkyky heikkenee merkittävästi, on uuden suunnan aika. Ammatillinen kuntoutus on yksi reitti takaisin työelämään, jos muuttunut terveydentila aiheuttaa työkyvyttömyyden uhkan.
Mikäli henkilö itse on saanut myönteisen päätöksen ammatillisesta kuntoutuksesta, mutta omalla työnantajalla ei ole tarjota enää terveydentilalle sopivaa työtä, tulee eläkeyhtiö apuun. Käytännössä Elon kautta tehdään toimeksianto työkykyvalmentajalle, eli työelämän ammattilaiselle, joka auttaa asiakasta työhön paluun suunnittelussa. Asiakkaan polkua takaisin työelämään lähdetään suunnittelemaan koulutuksen, kokemuksen ja kiinnostuksen kohteiden sekä toimintakyvyn rajoitteiden mukaisesti. Asiasta tuetaan eteenpäin ja kohti työelämää. Niistä kuntoutujista, joilla on ollut tukenaan palveluntuottaja ja ovat olleet työkokeilussa, on 88 % vuoden päästä edelleen työmarkkinoilla.
Joskus hyväkin suunnitelma jää toteutumatta ja yhteistyö päättyy tilanteeseen, jossa kuntoutuja siirtyy työttömäksi työnhakijaksi. Kuntoutusprosessi ei kuitenkaan aina pääty työkokeilun päättymiseen. Ihmisen itsensä, mutta myös yhteiskunnallisen näkökulman kannalta tämä on kriittinen vaihe. Miten ihminen saadaan pidettyä aktiivisena yhteiskunnan jäsenenä ja varmistettua, että hän pysyy palveluiden ulottuvissa? Tätä kysymystä Elo ja Innomari – Springhouse Oy lähtivät ratkomaan yhdessä. Tuloksena oli pilotti, jossa varmistettiin, ettei kuntoutuja jää yksin tyhjän päälle ammatillisen kuntoutuksen päättyessä ja työn paluun suunnitelmaa hyödynnetään TE-toimistossa tulevan työllistymisen varmistamiseksi.
Istuminen saman pöydän ääreen kannatti
Pilotin keskiössä oli yhteistyö. Ammatillisen kuntoutuksen päättyessä asiakas, Spring Housen työkykyvalmentaja ja TE-toimiston työkykykoordinaattori kokoontuivat yhteistyötapaamisiin, joissa käytiin läpi asiakkaan tilanne kokonaisvaltaisesti. Tämä on ollut uusi toimintatapa, jolla on varmistettu tietojen vaihtaminen ja asiakkaan työhön paluun suunnitelman monipuolinen hyödyntäminen. Meidän ajatuksemme on ennen kaikkea ollut se, että kun pohjatyöt on tehty hyvin yhdessä työkykyvalmentajan kanssa, on kaikkien etu, että tämä tieto ja pohja hyödynnetään myös jatkossa. Pilotin ideana oli, että TE-toimiston tekemää asiakkaan työllistymissuunnitelmaa voidaan rakentaa ihan käytännössä tämän pohjatyön päälle.
Mitä Innomari – Spring Housen ja Elon pilotista opittiin? Asiakkaat pitivät erityisen tärkeänä sitä, miten yhteistapaamiset ja kuntoutussuunnitelman jatkohyödyntäminen tapahtuivat. Kiitosta sai myös se, että työhön paluun suunnittelulle ei tullut katkoa ja yhteistyö jatkui sujuvasti eteenpäin. Asiakkaat korostivat myös konkreettisen suunnitelman merkitystä. Pilotissa ammatillisen kuntoutuksen suunnitelmaa hyödynnetään myös jatkossa, vaikkei asiakas työllistynytkään suoraan. Uudessa elämäntilanteessa se, että tunnelin päässä on valoa, merkitsee paljon.
Ihmiseen pitää olla valmis panostamaan
Kohderyhmänä pilotissa olivat asiakkaat, jotka siirtyvät ammatillisen kuntoutuksen päättyessä TE-toimistoon ja tarvitsivat tukea työkykyrajoitteen huomioimiseen TE-toimiston palveluissa ja työhön paluun suunnitelmassa. Kyse on siis ihmisistä, joilla on haasteita työkyvyn kanssa, mutta joiden työllistymisen suhteen ei pidä antaa periksi. Se, että asiakasta autetaan kirkastamaan omaa osaamistaan, omia vahvuuksiaan sekä näkemään mahdollisuuksia, joita ei välttämättä uskonut olevan, on mitä tärkeintä työtä ihmisen tulevaisuuden eteen.
Pilotin aikana olennaista oli se, että asiakkaalle syntyi tunne, ettei hän jää yksin tyhjän päälle. Se, että hyvää kuntoutussuunnitelmaa hyödynnetään toisella yhteiskunnan tiskillä, hyödyttää ihmistä itseään mutta tuo myös säästöjä pidemmällä aikavälillä. Kaiken tämän taustalla on tavoite saada ihmiset pysymään tai palaamaan työmarkkinoille ja löytämään työtä, joka vastaa heidän työkykyään ja osaamistaan.
Yhteisen pilotin ansiosta jatkossa Elon asiakas saa jatkossakin tarvitsemansa tuen työkykyvalmentajilta siirtymävaiheeseen. Pilotista saatuja kokemuksia hyödynnetään jatkossakin työhön paluun suunnittelussa.
Piia Kratsch ja Tuuli Mattila
Kratsch työskentelee Innomari – Spring House Oy:ssa kuntoutuspäällikkönä. Mattila on vastaavasti Elon kuntoutuspäällikkö.
INFO: Mitkä ovat ammatillisen kuntoutuksen kriteerit?
Elo voi tukea ammatillista kuntoutusta, jos:
- Ammatillinen kuntoutus on tilanteessa tarkoituksenmukaista
- Hakija ei ole vielä saavuttanut alinta eläkeikäänsä
- On olemassa uhka, että henkilö joutuu työkyvyttömyyseläkkeelle lähivuosina
- Henkilöllä on työansioita tai Yel-työtuloa viideltä edeltävältä kalenterivuodelta yhteensä vähintään 39 157,84 € (vuonna 2023)
- Henkilöllä on ansioita edeltävien 36 kuukauden aikana tai on ollut tänä aikana poissa ansiotyöstä alle 3-vuotiaan lapsen tai yli 3-vuotiaan adoptiolapsen hoidon vuoksi.
- Henkilö ei ole oikeutettu tapaturman tai liikennevahingon perusteella myönnettävään ammatilliseen kuntoutukseen
Lisätietoa Elon verkkosivuilta:
https://www.elo.fi/fi-fi/elakkeet-ja-kuntoutus/ammatillinen-kuntoutus/kuntoutuksen-hakeminen
https://www.elo.fi/fi-fi/elakkeet-ja-kuntoutus/ammatillinen-kuntoutus