Suoraan sisältöön
Valikko
Kirjaudu
Haku
Kieli
SV
EN

Vanhuuseläkkeelle jääminen – jokaisen on käytävä 4 vaihetta läpi

/ Blogi

Satu Saulivaara
Vanhuuseläkkeelle jääminen on yksi elämän suurimmista muutoksista. Osa odottaa sitä innolla etukäteen, osa pelonsekaisin tuntein. Silti ei riittävästi ajatella ennalta, kuinka laajasti se vaikuttaa eri elämänalueisiin. 

Mitä paremmin eläkkeelle siirtymiseen on varautunut ennakkoon, sitä helpommin muutos sujuu. Jokaisen on käytävä läpi neljä eri vaihetta.

1. Eläkesuunnitelmien tekeminen

Eläke vaikuttaa suoraan toimeentuloon: eläke on lähtökohtaisesti työansioita pienempi. 
Jos eläkesuunnitelmien tekemisen jättää viime metreille, on sanomattakin selvää, ettei toimeentuloon liittyviin seikkoihin enää pysty juurikaan vaikuttamaan. Esimerkiksi omat asumisjärjestelyt ja mitä kuluja on mahdollista tarvittaessa karsia, tulee miettiä hyvissä ajoin.

Työeläkeyhtiöiden verkkopalveluista on saatavilla eläkearvio ennakkosuunnitelmien tekemisen tueksi.  Viimeistään siinä vaiheessa kun 60 vuotta lähenee, tulee ottaa vuosittaiseksi rutiiniksi tarkistaa tuleva eläke oman työeläkeyhtiön verkkopalvelusta.  Samalla on hyvä pohtia eläkkeelle siirtymisen ajankohtaa ja käynnistää keskustelut myös työyhteisössä, jotta eläkkeeseen voidaan varautua.

Vuonna 2022 keskimääräinen kokonaiseläke oli 1 845 euroa kuukaudessa, työeläkelakien mukaiselle vanhuuseläkkeelle siirtyi 54 000 henkilöä (Lähde: Eläketurvakeskus). 

2. Eläkkeen hakeminen

Eläkettä tulee hakea noin pari viikkoa ennen eläkkeelle jäämistä. Vanhuuseläkkeen saaminen edellyttää, että alin eläkeikä on täynnä ja työsuhde päättyy, yrittäjätoiminta sen sijaan voi jatkua. Kun nämä edellytykset täyttyvät, eläke voidaan myöntää seuraavan kuukauden alusta. Tänä vuonna eläkeikään tulevat 1959 syntyneet, joiden alin eläkeikä on 64 vuotta 3 kuukautta. 

Työsuhteessa olevien tulee huomioida, että työsuhde on irtisanottava normaaleja irtisanomisaikoja noudattaen. Muutoin eläkkeen hakeminen on hyvin mutkatonta ja onnistuu kätevästi verkossa.

3. Luopuminen työroolista ja työyhteisöstä

Eläke vaikuttaa suoraan paitsi toimeentuloon, myös vapaa-aikaan ja sosiaalisiin suhteisiin. Mitä työorientuneemmasta henkilöstä on kyse, sitä tiukempi paikka eläkkeelle jääminen usein on. Pitkän työuran jälkeen eläke saattaa kuulostaa kivalta lomalta, mutta arki tulee aina jokaisella vastaan. Oma elämä tulee rakentaa kokonaan uudestaan eikä se ole aivan pieni asia. 

Eläkkeen aikana on mahdollista työskennellä, jos halua ja työkykyä riittää. Tällöin työroolista ja työyhteisöstä luominen on asteittaista ja siten usein helpompaa.

4. Sopeutuminen uuteen elämänvaiheeseen

Eläke lisää rutkasti vapaa-aikaa ja siihen liittyy useita positiivisia seikkoja: on enemmän aikaa mielekkäälle tekemiselle, harrastuksille sekä ystäville ja läheisille. Samalla eläköityminen on luopumista vanhasta, sopeutumista omaan ikääntymiseen ja uuteen elämänvaiheeseen. Moni onneksi kokee alkushokin jälkeen elävänsä eläkkeellä elämänsä parasta aikaa.

Eläkkeelle jäämisen ennakkovarautumisen tärkeyttä ei tule väheksyä. Mitä aiemmin suunnittelun aloittaa, sitä enemmän on aikaa tehdä tarvittavia muutoksia ja sitä helpommin eri vaiheet onnistuvat.

 
Satu Saulivaara

Satu Sandell

Kirjoittaja työskentelee Elossa eläkeneuvontapäällikkönä.

Hae lisää luettavaa

<noscript><iframe src="https://www.googletagmanager.com/ns.html?id=GTM-P23HWQ" height="0" width="0" style="display:none;visibility:hidden"></iframe></noscript>