Suoraan sisältöön
Valikko
Kirjaudu
Haku
Kieli
SV
EN

Entrepreneur of the Year -kilpailukausi käynnistyi

Elo on EY Entrepreneur of the Year -yrittäjyyskilpailun pääyhteistyökumppani. Olemme ylpeitä voidessamme edistää suomalaista yrittäjyyttä ja olla mukana antamassa tunnustusta onnistuneille hankkeille.

EY Entrepreneur of the Year on arvostettu kansainvälinen tunnustuspalkinto menestyville yrittäjille. Se rohkaisee kasvuhakuiseen, vastuulliseen yrittäjyyteen ja kannustaa yrittäjiä, jotka innostavat muita visioillaan, johtajuudellaan ja saavutuksillaan. Ehdokashaku vuoden 2014 kilpailuun on käynnissä.

Kilpailun aluevoittajat valitaan 21.10. ja voittajat palkitaan 7.11.2014.

Kuka voi osallistua?

Kilpailuun voivat osallistua kasvuyrittäjät, jotka omistavat yrityksestään huomattavan osan ja toimivat yrityksensä johdossa. Kilpailuun osallistuvan yrityksen:

  • toiminnan tulee olla kasvavaa ja kannattavaa
  • oman pääoman on oltava positiivinen
  • henkilöstömäärä on oltava yli 10
  • liikevaihto on vähintään 3,5 miljoonaa euroa.

Mitä osallistumisesta saa?

Kilpailussa menestyminen tuo arvostusta ja näkyvyyttä sekä alueellisesti että valtakunnallisesti. Kilpailussa menestymistä voi hyödyntää yrityksen markkinointiviestinnässä. Osallistumisesta eivät kuitenkaan hyödy ainoastaan voittajat. Osallistuminen kannattaa, koska kilpailuun osallistuvat yrittäjät saavat asiantuntijoiden sparrausapua yrityksen menestymisen edellytysten pohtimiseen ja pääsevät vertailemaan omaa suoritusta muiden yrittäjien tuloksiin. Kilpailun puitteissa järjestetään useita tilaisuuksia verkostojen luomiseen ja ehdokkaat kuuluvat Menestyjien klubi -verkostoon myös kilpailukauden jälkeen.

Vaikuttava tuomaristo

Kilpailun voittajan valitsee tuomaristo, jossa on suomalaisia vaikuttajia akateemisilta aloilta formulavoittajiin. Vuoden 2014 Entrepreneur of the Year -tuomaristoon kuuluvat:

Philip Aminoff, hallituksen puheenjohtaja, Electrosonic Group Oy Ab, Entrepreneur of the Year -kilpailun tuomariston puheenjohtaja

  • J.T. Bergqvist, hallithallituksen puheenjohtaja Norvestia Oyj
  • Paul Ehrnrooth, toimitusjohtaja, Turret Oy Ab
  • Mikael Hed, toimitusjohtaja, Rovio Entertainment Oy
  • Mika Häkkinen, kaksinkertainen Formula 1 –maailmanmestari
  • Tuomas Lang, toimitusjohtaja, Intera Partners Oy
  • Marjo Miettinen, toimitusjohtaja, EM Group Oy
  • Kristina Pentti-von Walzel, hallituksen jäsen, Lemminkäinen Oyj
  • Erkki Solja, toimitusjohtaja, Kiilto Family Oy
  • Olli Vuola, johtaja, Aalto Ventures Program, Aalto yliopisto
  • William Wolfram, toimitusjohtaja, DealDash Oyj, Entrepreneur of the Year 2013

Useita tilaisuuksia oppimiseen, ajatusten vaihtoon ja verkostoitumiseen

Kevään kasvu- ja perheyritysseminaarit (teemana Rohkeus takaisin liiketoimintaan):

  • 8.4. Tampere
  • 29.4. Turku
  • 6.5. Helsinki
  • 13.5. Vaasa
  • 20.5. Kuopio
  • 27.5. Oulu

Tutustu kilpailuun ja pyydä tuntemiasi yrittäjiä osallistumaan osoitteessa www.eoy.fi.

 

Hae lisää luettavaa

<noscript><iframe src="https://www.googletagmanager.com/ns.html?id=GTM-P23HWQ" height="0" width="0" style="display:none;visibility:hidden"></iframe></noscript>