Suoraan sisältöön

Elon YEL-toiminnossa otetaan vastuu yrittäjän asian hoitamisesta

/ Artikkeli

Kristiina, Niklas, Jaana ja Maria
Yrittäjän eläkevakuutus (YEL) on yrittäjän henkilökohtainen vakuutus, johon yrittäjä saa Elon YEL-toiminnosta apua eri elämäntilanteissa ja yrittäjätoiminnan muutostilanteissa. Toiminnon periaatteena onkin olla yrittäjän tukena muuttuvissa tilanteissa ja tehdä YEL-vakuutuksen hoidosta mahdollisimman helppoa, asiakaspalvelun laadusta tinkimättä. Asiakkailta saadun tunnustuksen perustella tässä on onnistuttu, sillä Elon vakuutuspalveluiden puhelinpalvelu valittiin vuoden 2018 Asiakkaan ääni -vertailussa maan parhaaksi omassa sarjassaan.

Yrittäjä ottaa Eloon yhteyttä maksuasioissa ja erilaisissa yrittäjätoiminnan muutostilanteissa

Yrittäjän arki on kiireistä, joten YEL-vakuutus jää helposti vuosikausiksi samalle tasolle. Tilinpäätöksen aikaan katsotaan tarkemmin mitä kuluja yrittäjätoiminnasta on aiheutunut. Valtaosa Eloon tulevista yhteydenotoista koskeekin maksuasioita ja laskujen selvittelyitä.

− Tässä kohtaa olisi hyvä myös tarkistaa, että yrittäjän eläkevakuutukselle määritelty YEL-työtulo on oikean suuruinen, koska työtulo vaikuttaa suoraan yrittäjän sosiaaliturvaan. Jos työtulo on todellista työpanosta alhaisempi, on vaarana, että yrittäjän eläke- ja muu sosiaaliturva jää riittämättömäksi eikä vakuutus annakaan oletettua turvaa, kertoo työeläkeyhtiö Elon liiketoiminta-asiantuntija Kristiina Sandén.

Maksuasioiden lisäksi valtaosa yhteydenotoista liittyy erilaisiin yrittäjätoiminnan muutostilanteisiin, esimerkiksi miten sairausloma tai yritystoiminnan päättyminen vaikuttaa vakuutukseen.

− Sairausvakuutuslain mukaan YEL-sairauspäivärahan omavastuuaika on yksi päivä, jonka jälkeen yrittäjä voi hakea Kelasta sairauspäivärahaa. Vuoden 2019 alkavan sairauspäivärahan perusteena on vuoden 2017 keskimääräinen YEL-työtulo, joka on tarkistettu palkkakertoimella. Päivärahan suuruus voi myös tietyin edellytyksin perustua sairastumista edeltäneen kuuden (6) kuukauden YEL-tuloon. Kelan sivuilta löytyy laskuri, jolla voi arvioida sairauspäivärahan määrää, vinkkaa Sandén.

Yrittäjä voi päättää YEL-vakuutuksen, jos työskentely yrittäjänä loppuu kokonaan tai työpanos jää alle minimirajan (7 799, 37 euron vuonna 2019). Vakuutuksen voi päättää myös äitiysloman ajaksi, jos vakuuttamisvelvollisuus ei täyty äitiysloman aikana. Vakuutuksen voi päättää myös pitkän, useita kuukausia kestävän, sairausloman ajaksi.

Yrittäjä saa YEL-toiminnosta kattavaa asiantuntija-apua

Yrittäjän eläkevakuutuksen hoitaminen vaatii laajaa osaamista, sillä toiminnossa on osattava neuvoa vakuuttamisasioiden lisäksi myös eläke- ja veroasioissa.

− Keskustelemme yrittäjän kanssa usein siinä vaiheessa, kun hän pohtii ensimmäistä kertaa eläkkeelle jäämistä. Kerromme eri eläkevaihtoehdoista, esimerkiksi osittainen varhennettu vanhuuseläke tuntuu yrittäjiä kiinnostavan. Lisäksi nostamme esiin niitä asioita, joita yritystoiminnan ja vakuuttamisen kannalta on syytä pohtia, toteaa Sandén.

YEL-vakuutusmaksut ovat verotuksessa kokonaan vähennyskelpoisia. Vähennys on perhekohtainen, joten myös puoliso voi tehdä vähennyksen omasta ansiotulostaan. Jos yritys on määritetty YEL-vakuutuksen maksajaksi, maksut vähennetään yrityksen verotuksessa. Jos vakuutusmaksuihin tehdään jälkikäteen muutoksia, on verotustakin oikaistava.

− Tehtävämme onkin parhaamme mukaan neuvoa yrittäjää kaikissa hänen elämäntilanteissaan ja yrittäjätoiminnan muutoksissa ja kertoa, millaisia seuraamuksia milläkin toimenpiteellä on. Yrittäjän on helpompi tehdä päätökset, kun hän tietää kaikki faktat, sanoo Sandén.

Yrittäjä voi valtuuttaa tilitoimiston hoitamaan YEL-vakuutustaan

YEL on yrittäjän henkilökohtainen vakuutus, jolloin vakuutuksen tietoja ei anneta yrittäjän lisäksi muille, eikä kukaan muu voi ilmoittaa vakuutukselle muutoksia kuin yrittäjä itse. Jos yrittäjä haluaa valtuuttaa esimerkiksi tilitoimiston tai puolisonsa asioimaan puolestaan, on hänen annettava tilitoimistolle tai puolisolle valtakirja.

Elon verkkopalvelu tekee YEL-vakuutuksen hoitamisesta helppoa ja nopeaa

Elon verkkopalvelusta yrittäjä tai yrittäjän valtuuttama tilitoimisto tai puoliso löytää kaikki, mitä YEL-vakuutuksen hoitamiseen tarvitaan. Verkkopalvelussa voi

  • tulostaa todistuksia, esimerkiksi voimassaolo-, maksu- ja työtulotodistuksia
  • muuttaa työtuloa ja muitakin tietoja
  • pyytää tarvittaessa laskulle maksuaikaa (yksi kuukausi eräpäivästä).

Lisäksi verkkopalvelun Laskut -osiosta löytyy eräpäivän mukaan kuluvan ja edellisen vuoden laskut.

− Laskun eräpäivää klikkaamalla saa laskun auki PDF-muodossa. Tämä on nopea tapa tarkistaa, esimerkiksi tilinpäätöksen aikaan, mitä kukin maksu on pitänyt sisällään, kertoo Sandén.

Verkkopalvelu on ilmainen palvelu, jonka yrittäjä saa käyttöönsä tekemällä verkkopalvelusopimuksen.

− Yleisimmät vakuutusasiat, kuten voimassaolotodistuksen tilaaminen, hoituvat kätevästi myös Yrittäjän mobiili -sovelluksella, vinkkaa Sandén.

Jos yrittäjä on valtuuttanut, esimerkiksi tilitoimiston hoitamaan YEL-vakuutusta puolestaan, ei yrittäjällä itsellään tarvitse olla verkkopalvelu käytössään. Riittää, että tilitoimisto on verkkopalvelusopimuksen tehnyt ja että heillä on asiakkaalta valtakirja.

YEL-toiminto lukuina

Toiminnon 20 työntekijää vastaa kuukausittain keskimäärin 3100 puheluun ja käsittelee kuukausittain sähköisiä toimeksiantoja noin 3000 kpl. Kaiken kaikkiaan toiminnosta hoidetaan 84 000 YEL-vakuutusta.

Artikkelia päivitetty lukujen osalta 21.2.2019.

Lue lisää:

Elon verkkopalvelusta >
Yrittäjän mobiilista >

Tutustu myös näihin

<noscript><iframe src="https://www.googletagmanager.com/ns.html?id=GTM-P23HWQ" height="0" width="0" style="display:none;visibility:hidden"></iframe></noscript>