Suoraan sisältöön
Valikko
Kirjaudu
Haku
Kieli
SV
EN

Yrityskulttuurilla muutosten mestariksi: näin kehität yrityksen resilienssiä

/ Työkykyjohtaminen

Miksi Apple syrjäytti Nokian johtavana älypuhelinten valmistajana ja nappasi Sonylta valta-aseman kannettavissa musiikkilaitteissa? Tutkimusten mukaan syy saattaa löytyä yritysten eri tavoista suhtautua muutoksiin, jotka nykypäivänä ovat enemmän sääntö kuin poikkeus

Kun toiset reagoivat muuttuvaan maailmaan hitaasti ja usein liian myöhään, toiset ennakoivat tilanteet ja asiakkaiden tarpeet. Jatkuvassa muutoksessa pärjäävät ketterät ja dynaamiset yritykset, jotka aina yhden muutoksen läpikäytyään ovat valmiimpia seuraavaan. Jokainen muutos antaa työyhteisölle uusia, hyväksi havaittuja työkaluja, ja jokainen onnistunut innovaatio rohkaisee kehittämään uusia. Yritysten kykyä nousta muutosten pyörteistä yhä kukoistavampana kutsutaan usein myös resilienssiksi.  

Muutu muutosten mukana 

Portugalilais-amerikkalainen tutkimus liittää resilienssin kilpailuetuihin sekä niiden jatkuvaan päivittämiseen ja uudistamiseen. Eliöiden tavoin yrityksetkin voivat selviytyä vain, jos ne pystyvät sopeutumaan muuttuvaan ympäristöön. Tutkijat Eduardo de Oliveira Teixeira ja William B. Werther Jr löytävät menestyvien yritysten taustalta innovaatiolähtöisen ja kokeilunhaluisen kulttuurin, joka rohkaisee kokeilemaan ja ideoimaan.  

 Amerikkalaisten tutkijoiden Cynthia ja Mark Lengnick-Hallin mukaan resilientti yrityskulttuuri syntyy pitkäjänteisen henkilöstöjohtamisen kautta ja perustuu yhdessä omaksuttuihin arvoihin. Resilientin yrityksen arvot kannustavat nopeaan reagointiin, luovuuteen, joustavuuteen ja päättäväisyyteen epävarmoissakin tilanteissa. Jos haluat kehittää resilienssiä työyhteisössäsi, aloita siis yrityskulttuurista. 

Luo turvallisuuden tunnetta

Mieti, miten työyhteisössänne suhtaudutaan avun pyytämiseen. On tärkeää huolehtia, että työntekijä ei leimaudu osaamattomaksi tai avuttomaksi kysyessään neuvoa tai negatiiviseksi ilonpilaajaksi esittäessään kriittistä palautetta. Varmista, että kynnys kysyä, antaa ja vastaanottaa palautetta sekä tehdä ehdotuksia on mahdollisimman matala.  

 Kyselevä työntekijä oppii, uskaltaa luottaa omaan ammattitaitoonsa sekä tutkii ja kokeilee uusia vaihtoehtoja. Amerikkalaiset tutkijat Cynthia ja Mark Lengnick-Hall vertaavat resilientin yrityksen työntekijöitä 1980-luvun TV-sarjan MacGyveriin, joka hyödyntää ennakkoluulottomasti yllättäviä työkaluja ja selviytyy niiden avulla lähes mahdottomista haasteista.  

Varaudu tulevaan yhdessä 

Anna yritykselle vahva ja selkeä tarkoitus, johon kaikki toiminta tähtää, ja keskustele avoimesti edessä olevista haasteista ja mahdollisuuksista. Näin saat koko tiimin tarkastelemaan työtään eri näkökulmista ja sitoutat työntekijöitä yhteisiin tavoitteisiin. Tee tulevaisuuden tutkimuksesta osa porukan päivittäistä kanssakäymistä.  

Miettikää yhdessä muutosten merkitystä yritykselle. Listatkaa yrityksen vahvuuksia ja pohtikaa, mitä uutta osaamista tulisi kehittää tai hankkia ajoissa. Rakentakaa useita vaihtoehtoisia tulevaisuudenkuvia. Samalla luotte kuin huomaamatta ratkaisukeskeistä ja joustavaa yrityskulttuuria, jossa muutos ei pelota vaan on luonnollinen osa arkea.  

Anna ideoiden kukoistaa 

Resilientissä yrityksessä työntekijät ohjaavat itse toimintaansa, ottavat vastuuta ja osallistuvat yrityksen suunnan määrittämiseen. Tutkimukset kertovat, että työntekijöiden keksimät ideat ja innovaatiot saavat työyhteisössä esimiesten ideoita paremman vastaanoton. Ne on helpompi hyväksyä, sillä niitä ei koeta ylhäältä tulevina määräyksinä. Esimiehen tehtävä on keskittyä mahdollisuuksiin – jos idea on todellinen helmi, sen tuomista haasteista kyllä selvitään. 

Ideoita ja innovaatioita on toki pakko arvioida suhteessa markkina- ja taloustilanteeseen sekä kilpailuympäristöön. Jos ne täytyy hylätä, perustele ratkaisusi ulkoisilla tekijöillä, niin vältyt yksinvaltiaan leimalta. 

Rakenna yhteenkuuluvuutta 

De Oliveira ja Werther uskovat, että tänä päivänä kilpailuetu perustuu yrityksen kykyyn sovittaa osaamisensa markkinoiden muuttuviin vaatimuksiin. Yhtä ensisijaista kuin osaamisen kehittäminen on luoda työporukka, joka vetää samaan suuntaan ja haluaa jakaa taitojaan ja tietojaan kaikkien yhteiseksi hyväksi. Tässä onnistut näyttämällä esimerkkiä – rohkaisemalla keskusteluun, kunnioittamalla toisten mielipiteitä ja osoittamalla luottamusta.   Jaettu ammattitaito on moninkertainen ammattitaito, josta parhaat innovaatiot kumpuavat. Yhdistele projekteihin eri kompetensseja ja erilaisia persoonia sekä sekoita tiimejä. Hyväksy myös, ettei kaikkea osaamista tarvitse löytyä oman yrityksen sisältä, ja liittoudu mieluummin ammattitaitoisten kumppanien kanssa.  ** Uudenlainen yrityskulttuuri ei synny aivan hetkessä, mutta siihen kannattaa pyrkiä jo tänään. Sinnikkään arvotyön palkintona on resilientti yritys, jonka työntekijät ymmärtävät yrityksen suunnan ja tavoitteet sekä nykytilanteen ja tulevaisuuden mahdollisuudet. He uskovat ammattitaitoonsa, kokeilevat luovasti uutta ja tuntevat kuuluvansa turvalliseen, tiiviiseen työyhteisöön. Juuri tällainen yritys luovii muutosten aallokossa ketterästi kohti uusia seikkailuja.   

Lue lisää:

<noscript><iframe src="https://www.googletagmanager.com/ns.html?id=GTM-P23HWQ" height="0" width="0" style="display:none;visibility:hidden"></iframe></noscript>